Voi itku, luin Helsingissä pidetystä "March for life"-marssista. Jos olisin tiennyt, olisin voinut yrittää osallistuakin, mutta nyt sain osallistua lukemalla jutun ja itkemällä sen jälkeen koululle pyöräillessä. Tai no ei jutussa mitään uutta ollut, mutta ehkä sydämessäni oli jotain uutta, niin että syntymättömien lasten tylyt kohtalot liikuttivat. 

Jos en olisi syntynyt
enkä olisi tässä,
olisinko tyhjä paikka 
pilkkopimeässä?

Jos en olisi syntynyt,
olisinko missä?
Yksinäinen pisara
meren syvyyksissä?

Olisinko tuuli
tai häivähdys hento,
perhosen keveä
siivenlento?

Jos en olisi syntynyt,
olisinko tähti,
joka kauas kodistaan
luo ystävänsä lähti?

Jos en olisi syntynyt
enkä olisi täällä,
olisinko kaipaus
sydämesi päällä?

Olisinko hellyys,
kuin pehmeää lunta,
sydämesi ihanaa
unta?

Anna-Mari Kaskinen

Maailma on täynnä ei-aiottuja lapsia, joiden kuitenkin on annettu syntyä ja jäädä äitinsä hoiviin. Itse asiassa yllättävän paljon myös niitä, joiden on annettu syntyä, mutta on siirretty toiseen perheeseen jossain vaiheessa lapsuutta. Näkymättömän paljon niitä kolmansia, persona non grata. 

Eräs ystäväni kertoi, että hänelle Jumala oli antanut yllättävän kehotuksen, kun hän oli aikomattaan alkanut odottaa lasta: "Siunaa sitä hedelmöitymishetkeä!" Olen minäkin ollut järkyttynyt raskaaksi tultuani, kolmannen raskauden kohdalla vieläpä ehkäisystä huolimatta. Äkkiseltään kauhistuin, että uuden lapsen saaminen syöksisi minut taas uupumukseen, jota olin kokenut jo edellistenkin myötä. Päätin kuitenkin ottaa tilanteen Jumalan kädestä, ja siitä seurasikin onnellisin vuosi sitten naimisiinmenon. Syvää uupumusta olen sen jälkeen päässyt taas kokemaan, mutta nyt en enää väitä sitä pelkästään lapsista aiheutuvaksi. Elämän raskaus on ajanut toisaalta välttämättömien oppien äärelle. Jos en olisi ajautunut näihin syövereihin lasten takia, niin ehkäpä sitten työuupumuksen kautta. Never know. Mutta kolmas lapsemme on sellainen aarre, että ilman häntä viime vuodet olisivat olleet todella paljon valottomampia. Sellaista en voinut mitenkään aavistaa - että saisin jostakusta ihmisestä niin paljon iloa, jopa sellaisesta, jonka hoidosta olen vastuussa. 

Inhimillisesti laskeskeltuna olisi voitu päätyä toiseenkin ratkaisuun. Ehkä ystävällinen neuvolatätini olisi ohjannut minut aborttia hankkimaan, jos olisin sanonut, etten jaksa enempää lapsia. Perheen hyvinvointia arvostetaan ja vanhempia tuetaan heidän omissa tavotteissaan. Töihinkin olisin todennäköisesti päässyt jo kauan sitten ja olisimme saaneet omakotitalon niinkuin muutkin. 

On minulla itse asiassa nytkin sellainen lapsi, joka on uhkaksi perheen hyvinvoinnille, ja todella vakavasti. Hänen käytöksensä kävi vaarallisen väkivaltaiseksi, olen traumatisoitunut hallitsemattomuuden tunteesta, mihin hänen kanssaan jouduin pitkäksi aikaa. Yhteiskunta auttoi meitä kaikin voimin. Lopulta oli todettava, että tätä lasta ei saada muuttumaan ja perheen hyvinvointi on turvattava radikaalein keinoin. Tapetaanko? No ei tietenkään. Hänet sijoitettiin asumaan pois kotoa ja kaikki alkoi mennä hyvin. Nyt hänen vaiheittaista kotiinpaluutaan tuetaan ja olemme onnellisia uudesta tulevaisuudestamme, jossa kukaan ei uhkaa ketään. 

Mutta miten järkyttävää olisi ajatellakaan, että häntä olisi ehdotettu tapettavaksi? Ei tulisi mieleenkään, kenelläkään. Ei, vaikka hän olisi alkanut toteuttaa tappouhkauksiaan meitä kohtaan. Vaikka hän olisi jotakuta meistä vahingoittanut, ei sellaisesta olisi puhettakaan. Entäs jos hän olisi hankkinut AK-47:n ja mennyt kohtaamaan sillä koulukiusaajansa? Jos hän olisi pitänyt ennätysmäisen surmateon? Olisiko vieläkään kukaan kehdannut ehdottaa, että hänet saisi jo tappaa? Jos hän olisi istunut tuollaisen tapauksen jälkeen kymmenet vuodet vankilassa, tullut sitten kotiin ja kuristanut minut, olisiko ollut ok, että mieheni toteaa: "Tiesin jo ajat sitten, että tuo poika olisi parempi lopettaa"? Melkoisen viharyöpyn olisi hän saanut niskaansa. 

Ja silti viattomia vauvoja, jotka eivät ole vielä yhtään mitään tehneet, saadaan tappaa, jos äiti niin haluaa. Ei oo reilua, tämä itkettää rajusti. 

Vaihtoehto toki vaatii harvinaista nöyryyttä: kantaa raskautensa ja tulla julki sen asian kanssa, että ei aio pitää lastansa. Itse olen jo kauan sitten päättänyt, että tekisin niin, jos tarve olisi. Minä luulisin kestäväni sellaisen julkisuuden, mutta toki aniharva on näin outo äiti. 

Ihmiset, yhteiskunta - auttakaa meitä. Älkää jättäkö meitä äitejä liian yksin kasvattamaan lapsiamme. Sitä ei jaksa. Me tarvitaan tosi paljon apua, monet meistä. Ja antakaa anteeksi, jos jotain sattuu ehkäisyn kanssa, älkääkä moittiko äitejä, jotka antaa lapsensa eteenpäin. Nämä saavat kuitenkin elää. 

Ps. Älkääkä moittiko niitäkään, joilla abortti on takana. Mutta älkää sentään suositelko sitä kenellekään, joka olisi kyllin terve synnyttämään lapsensa. 

Pps. Jos joku on hädässä synnytystä ajatellessaan, niin minä tulen juoksujalkaa tueksi sitä varten!!!
Lapsi on suuri lahja, ja jollekulle adoptiolapsesta unelmoivalle se olisi sanoinkuvaamaton. Silloin olisi kuin pehmeää lunta se hellyys, joka lasta ympäröisi monelta puolelta.