Vielä tiistainako minä uhkuin pirteyttä? No, oikeassa olin siitä että sunnuntaisen ylimääräisen Thyroxin-pillerin teho loppuu pian. Torstaina olin ihan puhki lasten metelöinnistä iltapäivällä. Oli pakko mennä ulos, kun ei ne lopettanu ääntelyänsä. Eikä se ollut mikään "täytyypä tästä käydäkin kävelyllä, tadada lalla laa"-päätös, vaan väsyneessä epätoivossa tehty raahautuminen. Oikeesti olisin  halunnut mennä johonkin makaamaan, turvaan, mutta koska sisällä en kestänyt olla niin oli jaksettava pukeutua ja lähteä ulos. 

Olisin soittanut jostakin hätäapua, ellei illaksi olisi ollut sovittuna meno. Siispä sain raijattua meidät muutaman lapsen kanssa tilaisuuteen, missä olikin parempaa kuin täydellistä sisältöä meille. Mainiota kasvatusaiheista opetusta, ja kaksi hurmoksellisen taitavaa musiikkiesitystä, oi että. Ja lastenhoito, viihtyivät siellä oikein hyvin. 

Niinpä palasin takaisin toimintakykyisten kirjoihin sillä kertaa. Mutta en voi huomisesta siis tosiaankaan tietää mitään. Paitsi että olen hyvissä käsissä, tarkasti minusta pidetään huolta. Ja lapsista. 

Kaikkien hurjan hyvien kasvatusohjeiden jälkeen luin kotona yhden lehdennurkan: "Äitinä pelkään, etten riitä lapsilleni. Mutta sitten muistan pienen pojan eväät. Siunattuna riittää vähäkin." Äitien kädenjäljet siunataan, kun äiti on ensin laitettu multaan kasvamaan, kuolleesta siemenestä tuottoa jakamaan.