Pojan rubikin kuutio pysähtyi niille sijoilleen, kun sanoin, että joskus me muutetaan. Itse kyllä innostun vaihtelusta, mutta on näillä tienoin asuttu niin kauan, että lukuisten konkreettisten kokemusten kautta olen päässyt kiinnittymään tähän seutuun. Vaikken ruohontupsuakaan omista. 

Mieleni on kotonaan, kun voi halutessaan laukata johonkin metsään ja etsiä uuden reitin. Edelleen löydän uusia kätkeytymispaikkoja metsännurkista. Olen makoillut sammalsylissä, itkenyt männyn olkaa vasten, kahlannut avantokengillä järveen kaatuneen puunrungon viereen, hukannut nyytin juurakon koloon ja silmälasit maisemapaikan kannon päälle. 

Opin ensimmäiset käyttökelpoiset sienet kuluttettuani monta iltaa googlettamalla "ruskea pieni sieni". Pikkusuolta löytyi KOOKOKSEN tuoksuisia sieniä, jotka oli niin söpön pieniä ettei niillä täyttyny paistinpannu taikka maha juuri ollenkaan. Mutta etsiessäni niitä lisää tenniskentän takaa löysin eksyneitä tennispalloja ja niillä passaa nykyään mennä pallottelemaan.

Lähirantaan on hipsuteltu porukalla paljain jaloin. Sen turvin on selvitty kaameasta kuumuudesta ja siellä on nuorimmaisesta kuoriutunut minun muikkuseni. Ensimmäisinä kesinä hän oli jo viiden minuutin polskimisen jälkeen niin kylmissään, että minun piti kiireellä kääriä hänet toppatakkiin, mutta nykyään hän sukeltelee suvereenisti valomerkkiin asti - ranta jää varjoon iltayhdeksältä.

Tammikuussa korona-aikaan yritettiin pitää synttäreiksi jalkapalloa jäisellä lähikentällä ja mustikkakakkua lumen päällystämällä grillipaikalla, mutta nyt keksittiin parempi idea: pidetäänkin x- ja puolivuotissynttärit kesäsäässä niin jalkapalloilu helpottuu huomattavasti.

Yhtenä aamuna näin keittiön ikkunasta, miten vanha kelo otti ja kaatui. Ja on tuosta enemmänkin puita kaadettu, siinä meni lasten majat ilman ennakkovaroitusta. Muutaman vähäkäyttöisen vuoden jälkeen ryteikkö palveli vadelma-aarteistona, ja toiselta puolelta taloa poimittiin mustikoita. Kerran vuodessa meidänkin lapset pääsee tienestin makuun, ja se on silloin kun saa poimia marjoja ja myydä ne äitille. 8 euron litrahinnan lisäksi saa osallistua itse vieläpä marjojen syömiseenkin!

Nyt kun lehtipuut ovat nousseet vadelmapuskiston yläpuolelle, olen ikävissäni etsinyt edes muutamaa männyntainta. Yksittäisiä isoja mäntyjä on jätetty, mutta vaikea niiden poikasten on saada jalansijaa ryöppyävästä pusikosta. Istutin R-kioskilta ja Heurekasta saatuja männynsiemeniäkin, mutta ei niitä lykästänyt. Nyt kun muutama heiveröinen on pilkottanut esiin, niin olen nyhtänyt heinät pois ympäriltä, jopa ähkinyt pajuja irti tantereesta, etteivät pimentäisi minun armaita. Mutta en viikonloppuaamuina, ettei ihmiset kattelis ikkunasta ja tulis torumaan, kun vaurioitan puuvartisia kasveja tässä puuhassa. Mutta siellä, missä talsin pitkien puheluiden aikana ympyrää jonkun puretun rakennuksen jättämällä kentällä, pukkaa kyllä nuoria mäntyjä vaikka kuinka. Saisikohan niistä muutaman tuoda taskussa meidän rinteeseen?

Koronakeväänä aloin etsiä pihapiiristä syömäkelpoisia kasveja. Suurin hyöty tästä on ollut se, että tulee lähdettyä aamuisin ulos. Toisena hyötynä on ilmaiset vitamiinit horsmien ja voikukanlehtien myötä. Oppimaan olen päässyt, että naisten rohdoiksi mainitut poimulehti ja mansikan lehti antavat minulle mittavat premenstruaalioireet ja (kaadetun) koivun lehdet pyörryttävät. Nokkonen puolestaan parantaa allergiaoireet ja vadelmanlehti helpottaa mahansisäisten lihasten kouristukset. Tosin vain vartiksi, mutta onhan sekin helpotus. Pihkan tuoksu lumoaa, mutta itse tehty pihkaöljy vain piti tulehdusalueen märkänä. Viikko sitten säikähdin posken sisäpinnalla kipuilevaa puraisujälkeä ja kokeilin ensimmäistä kertaa ratamoa. Ohjeen mukaisesti pureskelin lehteä tovin, ja vartin päästä oli kivistys parantunut!

Elämän helppoudessa tärkein on kauppa. Sinne minä ramppaan vähän joka päivä. Nyt huimausoireitten rajoitettua liikkumisia tuo kauppareitti on säilynyt huikeana hyvinvointitekona. Otan pyöräkellarista rattaani ja kömmin niiden perässä kauppareissuni, keikkuipa päässä miten kovaa tahansa. Aina siitä selviää, kun alamäkikin on kotiin päin. Matkan varrella voi tervehtiä täkäläisiä "kello yhdeksän jengiläisiä" ja haikailla porukasta pois jäänyttä Hartikaista. Kohteliaita ovat kaikki, ja siistejä. Kerran käytiin katsastamassa niiden nuotiopaikka mutta ei siellä lojunu yhtäkään tölkkiä meidän jätskirahoiksi. 

Muutama kantaaottava taideteoskin on tullut kyhäiltyä tienooseen. Neumannille kirjoitan synttäriviestit seiniin autiotalojen, ja Tierien ongelmakäyttäjille täytyy piittaamattomuuden seuraukset vääntää rautalangasta. Asettelin paita-housu-pareja sohelosti jätettyjen sähköpotkuhärveleitten eteen tielle niin, että ensi silmäyksellä mieleen tulee, onko jonkun päältä ajettu. Olin itse asiassa ajellutkin paitojen selkämyksiin mustat pyörän jäljet. Tokenikohan joku hurjastelija hiukkasenkin näitten myötä? Ainakin se kaahailija, jolle kerran mäkätin pihassa, lopetti hurjat pihaansaapumiskurvailunsa puhutteluni seurauksena, jess!

On muistoja naapurien kanssa ystävystymisestä, mutta kun ovat vanhemmasta päästä niin on heitä jo menetettykin. Yhteisiä tansseja ja joululauleloita, ja poikien lumisotaan päättynyt kaveruus. Väliaikaista kaikki vaan on. Jos muutan seuraavaksi teidän naapuriin, otatteko vastaan harvoin mekkaloivan, hyväsydämisen kylähullun? Voin luoda lumet autosi ympäriltä, jos annat minun lukea vanhat sanomalehtesi. 

Kävin kesällä katsastamassa muutaman torikeikan. Sain sitä kautta hyvän syyn hölkätä muutaman kilometrin torille, kun muuten sellanen rehkiminen tuppaa jäämään tekemättä. Eka keikka oli jonkun toimintaryhmän, aavistin ettei tule mikään erityisen suuri musiikkielämys. Soittajat oli vammaisia, ja runsas yleisökin suurimmaksi osaksi. Jonkin kappaleen ihmeellisen intron jälkeen piti katkaista soitto ja etsiä viimeisellekin soittajille sama kappale eteen kuin muille. Ei mitään, kohta soi nahkatakkinen tyttö ilman sivuääniä. Mutta en ollu arvannu varautua siihen, että lauletaankin tosi koskettavia kappaleita. Onneks oli aurinkolasit silmiä peittämässä. "Näin kun nuori mies kääntyi sillalta takaisin. Joku soitti sille viime hetkellä, toivon niin. Olen ollut surullinen, mutta tänään -- "

Yhtenä iltana torille hölkötellessä kuului upee kitarasoolo ja kitaristin sininen irokeesi loisti sähäkkänä. Pääsin kerrankin kokemaan heviä, kun en oo ikänä missään sellasissa konserteissa ollu. Lavan edessä jopa heilutteli muutama miekkonen pitkää tukkaansa, ne siis oikeesti tekee sellasta! Menin muitta mutkitta lavan tuntumaan, että pääsin nauttimaan niistä harvinaislaatuisista bassotytinöistä, jotka ihmeesti hemmottelee hermostoa. Oikeesti, mä meen joskus pyykkikoneenkin kylkeen sen lingotessa ja annan lantion ottaa tärinää vastaan. Mä tajusin sen hyväätekevän vaikutuksen kerran, kun meitä ylemmässä kerroksessa oli kylppäriremontti ja siellä käytettiin täryporaa pari päivää. Sillon ihmettelin iltapäivällä, että miten mulla voi olla näin hyvä olo, vaikka teen ajatustyötä näin kehnoissa olosuhteissa. Aavistin, että juurikin se tärinä pitää mun kehon poikkeuksellisen rentona, ja menin läppärin kanssa istumaan omaan kylppäriin seinää vasten, että sain parhaat jyrinät osakseni. Toki kuulosuojaimet oli oltava. 

No niin, seisoin siis keskellä toria kokemassa kaikilla soluillani jännittävää showta. Rumpali mäiski yhtenäistä vyöryä niin, että joutui kappaleitten välissä pyyhkimään naamaansa isolla froteepyyhkeellä. Mitenkähän keho taipuu tällasen musiikin vietäväksi jos antaa rytmin viedä? Tosi erikoisesti joku liikehtikin tanssia varten varatulla ruohomatolla. Täytyi toki olla valmis väistämään, jotkut oli tietty horjumiskunnossa. Mutta hyvällä mielin kaikki, nekin jotka eivät olleet heviporukkaa vaan tavallisia kesäillan istuskelijoita.

Parin kappaleen jälkeen mikkiä pitelevä pitkätukkamiekkonen piti juontopätkän. Viimeisenä lauseena hän karjahti: "Jäin ilman persettä!" Hurja meteli lähti taas käyntiin, mutta minä pysähdyin kelaamaan. Jäi ilman -krhm - persettä? Naisia tavoitellessa ehkä yleensä toivotaan sitä parempaa puolta, joten siis - - tuo huutaa koko torin yli - - halunneensa miestä. Että semmosta juttua, tämähän on pahempaa kuin yläasteen pojat, joilta viimeksi oon kuullu herjanheittoa. Ja minä vieläpä tanssin pikkuhippusen tuossa äskettäin, ei kai täällä oo ketään tuttuja näkemässä? Pari minuuttia tilannetta tuijoteltuani lähdin tunnelman äkisti menettäneenä poistumaan. Alkoi mahakin jo olla kyllikseen saanu tärinää. Ja mitähän se mies nyt oikein mikkiin örisikään? Puolivälissä toria hiippaillessani vilkuilin vielä taakseni, ja näin äijän esittävän jotain sellasta, mitä oikeesti tehdään vain yksinäisyydessä. Brrr, jos en ois hetkeä aiemmin lähteny, niin nyt oisin ollu alle kymmenen metrin päässä siitä köriläästä, kaiken näkemässä. Koko kansan keskellä. Miten ne muut kesti olla siellä vielä? Ja onhan tuollanen touhu suorastaan lailla kiellettyä julkisilla paikoilla. Miks se muka nyt oli sallittua, kun sitä tehtiin lavalla, kaikkien kaupunkilaisten katsellessa?

Nytpähän tiedän, miksei kunnon kansalaiset useinkaan kuuntele heviä. Ja siis - voihan olla olemassa kaunista miestenvälistä seksiäkin, mutta vahvistaa tuo esiintyjä sen faktan, minkä juuri homoista kuulin: heillä seksi harvemmin liitetään pysyvään ihmissuhteeseen. https://www.youtube.com/watch?v=p63D4L2FZsI  kohdasta 15:09. 

Heh, sain ainakin elämyksen, vaikkakin pysäyttävän nolon. Itsekin tykkään kyllä esiintyjänä aiheuttaa tunteita kuulijoissani. Mutta jos haluaisin järkyttää heitä seksi-imitoinneilla, pyytäisin sentään K-18-lapun esiintymistilan ovelle. Torilla taas kulki kaiken ikäistä väkeä, minkähänlaisia unia joutuvat paikalle sattuneet lapset tuon jälkeen kahtelemaan? Kello ei ollut kahdeksaakaan, koska olin itsekin vielä jalkeilla. Pääsinpähän ajoissa kotiin, kun konserttia ei tarvinnut kymmentä minuuttia pidempään kuunnella. Jospa joku ilta tulis vielä se jokakesäinen trubaduuri lähipubin terassille, niin menisin puun taakse tanssimaan pienesti ja olisin turvallisin mielin, kun känniläisten räkänaurut sisältää sentään vaan tuttuja juttuja. Ja kappaleissa uskaltaa hoilata mukana, kun tietää poistua illan kolmanneksi viimeisen kohdalla: Tahdooon--

Tässä kuussa laskee myös meidän tulot. Ihmisiähän tuppaa kiinnostamaan, minkälaista konkreettisesti on rahan säästäminen eri perheissä, joten tässäpä näytille, mitä rahareikiä oon ite tässä vaiheessa tilkinny:

• Ruokapöydässä ei tarvitakaan talouspaperia, kun ompelee pöytäliinan sävyiset kangastilkut serveteiksi, jotka voi käytettyään heittää pyykkiin. 
• Kuuma kaakao on herkkuni, mutta yhtä lailla hyvää on kun laittaa kuumaan veteen kaakaon sijasta piparkakkumaustetta. Muitten perheen jäsenten kaakaon / maidon kulutusta voin heidän huomaamatta vähentää tarjoamalla teetä tai ihan vaikka kuivattua minttua teenä, kun sitä sattuu paljon olemaan.
• Mysliä menee iltapalana paljon. Puuroa voi toki keitellä entistä useammin, myös iltaisin. Mies jo sekottaakin mysliin kaurahiutaleita, mutta lapsille voisi tehdä sekotusta valmiiksi purkkiin. Ja vois alkaa tehdä herkuksi ite muromysliä. Kyselin jo, saako siinä olla kookosta/ pähkinöitä / rusinoita, ja ainahan joku on vastaan tietysti. Samoin vois alkaa leipoa päivittäistä kahvileipää miehelle, vaikka kaurakeksejä. Ihan hauskaa etsiä siihen optimaalinen resepti terveellisyydenkin suhteen. Ja senhän arvaa, että herkkuleipuriksi olis muitakin innokkaita tarjolla, tosin silloin lopputulos ei välttämättä ole rahan säästö vaan mahan kasvu...
• Biojätepussit voi tehdä sanomalehdestä. Kunhan käy dyykkaamassa niitä lehtiä ensin, kun ei meille tule edes mainospostit.
• Kauppakäynnit:
  • Keskittäis erityisesti kalliimmat ostokset isoon kauppaan lähikaupan sijasta. Ja menis sinnekin aamulla, kun on punasen lapun tuotteita tarjolla. Lähikauppaan menen muutenkin aamuisin hirveellä innolla kattomaan, mitä aarteita on hevihävikissä!
  • Suunnittelis sen ruokalistan etukäteen, kuten aina käsketään... Minä oon saanu tähän asti elellä kevyesti shoppaillen kaupassa: etsin ensin tarjouslihat, ja sitten mietin mitä niiden kanssa tarvitaan kasvisostastolta. Vähäiseksi kyllä tuppaa jäämään se kasvispuoli. Joten erittäin iso vaikutus hintaan tulee olemaan, kun suunnittelen ruokalajit kotona, niin ettei jokainen ateria vaadi lihapaketillista. 
  • Munia voi käyttää moniin ruokiin proteiinilisänä. 
  • Ja ihan munakastiketta vaan, sehän oli lempiruokaa lapsena!
  • Kikhernejauho, soijarouhe, tölkkipavut, linssit, kikherneet, herneet...
  • Muista laittaa porkkanoita pöytään.
• Pyykistä olen miettinyt:
  • Jotkut vaatteet pyykkäämisen sijasta tuulettaisi
  • Jotkin pyykkierät hoitaisi etikalla pesuaineen sijaan
  • Kuumempi lämpötila voi toisinaan antaa mahdollisuuden vähentää pesuainetta
    • Tosin Suomihan tässä rahapulassa ensisijaisesti on, että onkohan tämä vähän nurinkurista, kun tässä taas kuluu enemmän sähköä (Josta minä en itse maksa)
• Tiskien suhteen olen miettinyt:
  • Iltapalan jälkeen huuhtelee murokulhonsa ja käyttää samaa aamulla, jolloin tiskitarve vähenee
  • Kokeilin tiskikoneen huuhteluaineeksi etikkavettä, mutta se vähän haisee, ja meillä tuntuu olevan muutenkin ongelmaa huuhteluainelokeron kanssa, joten ehkäpä sittenkään ei
  • Osan konetiskiaineesta voisi ilmeisesti korvata soodalla, kokeilin kerran mutta en oo vielä joka kerta uskaltanu
• Miehen kanssa kotona ollessa voidaan hyvin jättää vessa vetämättä vaikkapa joka toinen kerta

Sitten ollaan onnistuttu tarkastelemaan tilitapahtumia ja löydetty monta karsittavaa järjestöjäsenyyttä. Ja matkavakuutusta mä en oikeesti tartte yhtään mihinkään.

Identiteettivarkausvakuutusta pohtiessa päädyin siihen, että nämä on kyllä ehdottomasti pidettävä tapissaan, kun minulta on henkilötunnuksetkin netissä levällään sen Vastaamon myötä. Netissä tapahtuva petos lienee siis vain ajan kysymys. Huomattavaksi pienemmäksi jäänee murtovarkauden todennäköisyys. Monista vakuutustilanteista oon myös ajatellu, että rahallahan siitä selviää, että ei se vakuutus ole niin välttämätön, jos itellä on aina sen verran rahaa että selviää yllättävistäkin tapahtumista. Mutta tuossa Vastaamo-murrossa mulla meni itellä kuukausia, ennen kuin jaksoin ryhtyä selvittämään, mitä mun tarttis tehdä asioitten suhteen. Ja sehän on ihan tolkuttomasti liikaa, joten nettiasioissa ainakin on olennaista saada vakuutusfirmasta apua asoiden toimittamiseen jo samana päivänä kun epäilys petoksesta herää. Jos taas talo palaa, niin apua kyllä tarjoutuu varmasti, eikä itekään jää tuleen makaamaan toimettomana. 

Kaikkiaan, ihan mielenkiintosta tämä rahareikien selvittäminen ja tukkiminen. Mehän ollaan miehen kanssa muutenkin jo luonnostaan tosi säästäväisiä, niin että sen takia ei oo ollu rahasta tiukkaa työttömänäkään elellessä. Selvää on, että säästetään leipäpussit, toiselta puolelta tyhjät Kelan paperit tulostuspaperiksi, sukat vessanpesuräteiksi, pahvilaatikot, lahjapaperit jne jne. Ite käytän pojan vanhat t-paidat loppuun juoksupaitoina, tuunaan tytöltä käyttämättä jääneet tyhmät collegehousut sivulevennyksellä omiksi, ompelen parhaat hattuni tutuilta saaduista lastenvaatteista jne. Nyt vois alkaa tehdä rintsikatkin ite, leikkaamalla tiukan t-paidan topiksi ja lisäämällä kuminauhan rintojen alle. Tallessa on yllin kyllin tukevia kuminauhoja poikien boksereista leikattuina. Ehkä voisin pitää varani, etteivät näe näin ronskia kierrätystä omin silmin... Ja kestositeitä käytän ilman muuta, kun niiden ideaan törmäsin kestovaippaillessa. Erittäin rahanarvoista tilkkujen ja vanhojen pyyhkeiden käyttöä. Sen verran laiska olen kuitenkin aina ollut, että kotoa poistuessa käytän kyllä automaattisesti kertakäyttösiä - yksi tilkittävä kohde tässäkin. 

Töitä meidän työttömien tietysti olisi tarkoitus hakea eikä vähentää menoja, mutta sitä varten täytyis ensin saada riittävä terveys ja työkyky. Sen vei long covid eikä ole selvästikään aikeissa palauttaa - pitkään aikaan.

What's your hobby? 

Sounds like the most normal question in a "My friends"-book. But what is a hobby, exactly?

Is it a group where you go somewhat weekly and propably pay for it? 

If it would, what would you say about a group of women who come together for chatting and doing needleworks? Would the term "hobby" then depend on the amount of time used for doing needlework and used for chatting? Or would it be about the type of needleworks: something very special maybe, or "just restoring old wooll socks". 

And what if someone made these very special needleworks at home, alone? How many times a week should she do them to be allowed to say she has them as a hobby? And what about if she would have done it for years very much, but nowadays only rarely? 

I have attended different kind of handcraft courses and at home, I do different kind of needleworks and crafts every now and then. Could I say "I have different kind of handicrafts as a hobby"? 

Some people attend theatre group. Some play in concerts. What about me - I do these kind of creative projects occasionally, but several times a year through my life. Should I say to have "creative performing projects" as a hobby?

But in addition to performing and hand using art types, I also use words as an important part of my creative projects. Like this blog, as you know. Can it be a part of a hobby to write poems for friends' birthday cards, send letters to the editor, putting a big effort in speeches I have in work or in church for children?

I made a test questionnaire about my creativity and decided to increase the use of my visual expression in everyday situations. To use it as a part of problem solving. So, this A4-notebook has served me in different situations and helps memorising the crucial ideas I've got. 

So, what would be the right word for my hobby of "creative way of living"? And what would it be for you?

Kävin katsomassa taide-esityksen. Näin viisi riviä paikallaan pysyviä päitä, niiden takana seitsemän pomppivaa päätä - tosi energisesti pomppivaa!

Jossain kohtaa näin huikean tanssijan nostavan jalan vauhdilla - AUTS, miltä se olis omassa lonkassa tuntunu. Alkoi itkettää, kun minulle tuollainen ei ole enää mahdollista, tuskin millonkaan. 

Minun edessä istui nainen, jonka kaunis asu teki minuun vaikutuksen: luonnonruskeasta joustosametista ommeltu pitkä mekko ja hartioilla eläväpintainen, kuin männyn runkoa muistuttava neulehuivi. Kun näin hänen kätensä, ymmärsin hänen olevan vanha. Välittömästi esityksen jälkeen menin kiittämään häntä iltani kaunistamisesta, ja kasvot nähdessäni yllätyin yhä enemmän, kuinka vanha hän oli. Miten hänen vartalostaan välittyikään niin jäntevä, vaikkakin herkkä mielikuva. Hän liikuttui ja puhui oikeastaan saman kuuloisesti kuin mummini joskus. 

Illan alussa huomasin lattialta tuolini edestä pienenpienen ruuvin. "Keltä tämä on tippunu?" Eivät tunnustanu, joten sain hypistellä sitä pitkin esitystä. Ja seurata, miten vieressä istuva lapsi selvisi kynsien syömisen houkutuksesta. Mihin mä muuten jätin sen ruuvin?! Taisin jättää sen sormistani viereiselle istuimelle... 

Ja mä tajusin jotain valtavaa omasta parisuhdetuskastani. Ylipääsemätön muuri on nyt murtunut. Enää minun täytyy kuskata ne muurin palat pois siitä edestäni. Ne kivet, joihin olen nenäni aina murtanut, ovat nyt irrallaan ja niitä on mahdollista siirrellä. Joka kerta kun nenäni hipaisee muurin kiveä ja olen valmis parkumaan siitä kuinka kamalaa siihen törmääminen on, voinkin lakata hakkaamasta päätäni siihen ja ottaa sen kouriini. Tänne näin, tuonne sinä kuulut, muurinkimpale. Pysyhän siinä polun vieressä että pääsen etenemään tämän muurin toiselle puolen. Psyykkistä työtä, päästää irti kahlitsevista mielikuvista. Joka kerta passittaa muisto menneisyyteen ja kurkistaa tulevaisuuteen päin: tuollahan on valoa ja tilaa, sinne pääsee nyt menemään. 

Oli tosi koskettavaa nähdä oma lapsi katsomassa sitä kaikkea, koska esitys kertoi hänen suosikkitarinansa keinoin rakkaudesta. Välillä suomensin lennosta jotain laulun sanoja, tiivistämällä aiheen yhdeksi lauseeksi. Olin ylpeä siitä että osasin tiivistämisen taidon, niin ettei tarvinnut tuputtaa itseäni liikaa lapsen korvaan kesken musiikkielämyksen. 

Esityksen jälkeen ostettiin ryhmän kannatustuotteina puseroita. Oli ihan tarvettakin, kun kotoa lähtiessä en ollu löytäny pitkähihaista puseroa päälleni, koetin vain huivilla paikata palelevat käsivarret. Lapset oli onnellisia saamistaan huppareista, ja nyt me ollaan samaa porukkaa ne puserot päällä! Yksi oli onnellinen siitä, että raha meni hyvään tarkoitukseen. Esiintyjät olivat kannatusta pyytäessään todenneet, että täällä Suomessa on bensakin niin kallista. Ja lasten kanssa vaatteitamme tarkasteltaessa todettiin, että itse asiassa tosi moni meidän vaatteista on ollut osallisena muidenkin ihmisten ilahduttamisessa!

Koululainen kommentoi myöhemmin, että oli hienoa ymmärtää jonkin verran englantia esityksen aikana, ja osallistua ostotilanteeseen yhdellä lauseella. Hänellä oli tapahtumassa mukana uskonnon kirja, jonka koealueessa oli aihe "mitä yhteistä ja mitä erilaista sinulla voisi olla jonkin toisen maalaisen ihmisen kanssa". Olin innoissani, kun nyt sain kysellä lapsilta, mitä tuttua ja erilaista he havaitsivat brasilialaisista ja kroatialaisista esiintyjistä. 

Minulta myös pyydettiin kyytiä. Sain ensimmäistä kertaa tarjota kyydin pitkäaikaiselle tutulle ja samalla näyttää lapsille esimerkkiä itselleni tärkeästä aiheesta: kaikenlaisiin ihmisiin suhtaudutaan arvostavasti. 

Ja loppujen lopuksi kaikista paras yllätys illassa oli eräs tuttava, jota en ollut moniin vuosiin nähnyt, ja jonka kanssa pääsin juttelemaan! Jatketaan kuulumisia seuraavalla kertaa, todennäköisesti jossakin live-tapaamisessa, koska minulla ei ole sometilejä. 

Tulkkina toimi nuori nainen, jota olen jo useamman vuoden nähnyt perheensä kanssa. Nyt hän oli jo hyvinkin täysi-ikäinen. Ehkäpä hänen hiusmallinsa sai minut muistelemaan omaa nuoren aikuisen vaihettani. Miten lyhyt se aika olikaan. Mitähän tuon naisen vanhemmat ajattelisivat, jos hän nyt ilmoittaisi löytäneensä itselleen sulhasen. Mitähän minun vanhempani ajattelivat aikanaan? 

Ennen kotiin lähtöä hipsin lavalle ja käyskentelin ympäriinsä tunnustellen, voisinko vielä saada jonkin väreen esiintyjien energiasta itselleni. Löysin yhden rekvisiittahuivin, headsetin ja kännykän. Kännykän kohta hakikin eräs esiintyjistä. Niinpä niin, vain muutama esiintyjä on näkyvissä, mutta sen pienen hetken mahdollistaa ison porukan työ pitkältä aikaa. Puoli vuotta oli tätä esitystä valmisteltu kuulemma. Siihen tarvitaan myös vähemmän vauhdikkaita, tylsän työn tekijöitä, jotka ei unohtele kännyköitään joka pöydän kulmalle. 

Ja illan opetus oli kohtikäyvä. Porukan johtaja kertoi, että hänen vaimonsa oli eilen illalla synnyttänyt heidän toisen lapsensta. Minä olin sisään tullessa ajatellut, että olen niin raihnainen ihminen, että minun ei olisi mitään järkeä enää kärsiä raskauksia. Tämä vaimo oli kuulemma synnyttänyt koronassa, kolme viikkoa etuajassa. Niin no, hmm....

No äh, nyt ei menny oikeessa järjestyksessä. Tuo ei vielä ollu se pointti, minkä illasta otin tärkeimpänä vastaan. Vaan sitten se mies kertoi elämästään Brasiliassa. Se oli ollut kurjaa, tosiaan. Lapset vakuutteli autossa palatessa toisilleen, että kyllä on varmasti ollu kamalaa jos äiti on jo kaks kertaa yrittäny itsemurhaa. Huh, onneksi ne ei siitä kuitenkaan järkyttyny suoranaisesti, toisaalta hyvä jos tuokaan aihe ei ole tabu... Ja sitten mies kertoi, miten hän oli kypsynyt kuitenkin anteeksiantoon myöhemmin elämässään. Ja nyt hän vetosi meihin: olkaa valmiita antamaan anteeksi toisillenne. No niin se.... Tilaisuudessa oli useampikin ihminen, joita kohtaan minulla on nyreyden aihetta hammaskolossa haudottavana. Niin että voiskohan sitä vähän hellittää huiviaan, kun kuitenkaan ei loppujen lopuksi isoista asioista ole kyse siinä, mitä minulle on tehty....

Sekin muuri on varmaan pala palalta raahattava uuteen uskoon. Mutta koko kirjoittamisen pointti tällä kertaa on se, että katsokaa miten paljon sisältöä sain käymällä taide-esityksessä - ja kuinka iso osa siitä olikaan itse esityksen antamaa? Kiitosplié kaikille, jotka tämän tapahtuman mahdollistivat, ihan fyysisenkin vaivannäön kautta - kyllä se kannatti! Mäkin sain pitkästä aikaa tekstin tänne aikaiseksi, niin hyvä taide aina innoittaa!!