perjantai, 9. elokuu 2019

Stockholm, Pennsylvania

Päätin käydä ulkona. Kun olin saanut hyvän olon torkahtamisesta ja jaksoin taistella erävoiton "emmä mitään jaksa"-kierteestäni.

Sain ison ihokosketuksen ilmaan, koko käsivarsilla ja hartioilla. Ajattelin, että jos miehet kattelee, niin voin ihan rehdisti todeta olevani kaunis ihminen. Ja tottahan sitä huomio saattaa kiinnittyä saavuttamattomaan. Kun metsään päästyä itikka kiinnitti ihooni huomiota, pienen hätistelyn ja häiriintymisen jälkeen hoksasin, että sama juttu hänellä. Paljas iho nyt vaan väistämättä herättää hänen kiinnostuksensa, eikä hän sille mitään voi. Joten ei minun tarvitse kimmastua siitä sen enempää. Kävelin eteenpäin, enkä muita ihostani kiinnostuneita sen koommin tavannutkaan. 

Ja siellä oli iso harakan pesä, en oo aiemmin niin läheltä sellasta tarkkaillukaan. Lähelle tuli lintuja. Hoksasin jopa miettiväni, mitähän lintuja ne mahtaa ollakaan. Ehkä keltasirkkuja, tosi söpöjä kumminkin, kerrankin tarkkailtuna. IIIk, myös krokotiili loikoili vedessä rantapusikon raosta nähtynä! Ja sorsa pelmahti ihan läheltä, meni veteen. Ui sen krokotiilin ohi, joka ei kuitenkaan kääntäny päätään. Kai se oli sitten tosi hyvin naamioitunu puun karahka. 

Jotain perhosen tapasia lenteli lähellä vettä. Mutta ne ei uhannu tulla minua kohti. Totuin pitkään seisoessani siihen, että metsä ympärillä on turvallinen. Ihollani ei ole mitään hätää, ei yhtäkään itikkaa, eikä puista tipu mitään punkkeja tai muita. Voin kulkea niin että oksat osuu minuun niiden ohi mennessäni. 

Suovilloja notkui kolmisen kappaletta eri paikoissa. Suopursun varpuja, otin yhden mukaan. Siitä tuli tosi vahva tuoksu vaikkei mitään kukkaa ollut enää, jopa sormet alkoi haista heti siltä. Välitön hyppäys lapsuuden mustikkametsään siinä tuoksussa!

Olen tottunu nauttimaan metsän jutuista, vaikka oonkin keskellä kaupunkia. Keskellä junan, uimareitten ja tennispelaajien ääniä voi ihan hyvin kokea rauhaa käkkärämäntyjä katsellen, suonsilmäkettä varoen ja ötököihin totutellen. 

Tämän jälkeen kotona satuin kattomaan elokuvaa, joka oli ihan minun tahtinen ja tyylinen. Lue otsikosta. Se niittasi kannet ajatuksiin, joita tänään ollaan käyty. 

Vangitsemalla muita minä vangitsen itseni. Hallitsemalla opetan heille elämäntavan toimia hallitsemalla. Hallitsemme itseämme, pyrimme hallitsemaan toisiamme, emme enää elä. Eläminen kai edellyttäisi sitä, että suostuu johonkin odottamattomaan. Jota en hallitse minä. Voiko luottaa, että ulkopuolellani on silti jonkun hallinta voimassa? Jolla on hyvä tahto minua ja muitakin kohtaan, minun ei tarvitse vastustaa hänen pyrkimyksiään.

         Thank you, Universum, for the thoughts that I have. Thank you for this moment. Ps. Take care of me when I forget all this. 

lauantai, 3. elokuu 2019

Ole iloinen siitä, millainen olet

Minua ainakin Jumala tuntuisi rohkaisevan siihen näinä päivinä. 

Olen ison kynnyksen huipulla ja kokeilen varpaallani, miltä tällä uudella puolella tuntuu. Miltä täällä näyttää ympärillä. Hyökkäävätkö ihmiset vihaisina minua kohti, sanovatko minun olevan väärässä. Joudunko isketyksi takaisin entiselle puolen verissäni ja hulluja kuvitelleena. 

Mietin, voisinko hyväksyä itseni sellaiseksi kuin olen, esimerkiksi tämän hermostumisen kohdalta. Ehkä ei ole mahdollista päästä irti näistä hermostumisen hetkistä, vaikka korjaisin menneisyyteni vauriot kaikkialta. 

Tai ehkä sokerin pois jättäminen ja terveellinen ruoka, ja puolen vuoden päästä tervehtynyt kroppa saisi minusta kunniallisen ja yhteiskuntakelpoisen äidin...?

Tai sitten edelleenkin - ei. Ehkä minut on luotu juuri tällaiseksi, olen tosi herkkä ympäristön melulle ja hälyisyydelle. Siis nimenomaan omien lasten reuhaamiselle. Tai kukaties minut luotiin vähän kestäväisemmäksi, mutta se alkuperäissuunnitelma on jo kovasti kärsiny ja ropsahtanu. Kumminkin, voisiko olla niin että ominaisuuteni on tällanen suuri herkkyys, ja siitä seuraa paljon hermostumista, kun ympäristöni häiriköi minua. 

Aion ja haluan ehdottomasti eheytyä menneisyydessä iskostuneista vahingollisista ajatuksista ja toimintatavoista, mutta ehkä sekään työ ei muuta minua tyyneksi. Toki onhan minun osattava elää lasten kanssa niin etten käy niitten kimppuun. Mutta kenties ei ole tarpeen tavoitella sitä, että kestäisin kaiken ihan nätisti ja rauhallisesti. I don't know. 

Saisinko minä rakastaa itseäni, vaikka olenkin - tällanen  ?

keskiviikko, 3. heinäkuu 2019

Orava on totta

Lapsi toi äsken mun syliin tosi ison pehmolelun. "Ota sinä se", vastasin. "Ei kun se tahtoo olla sun sylissä." Ja otettuani sen vastaan minä osasinkin halata pehmolelua niinkuin kuuluukin. En ole koskaan elämässäni uskaltanut halata ketään uskoen näin vakuuttuneena, että hän rakastaa minua. Pehmolelujen taika saavutti minut nyt, kauan sen jälkeen kun oikeasti olin pieni ja yöllä vailla turvaa.

On tehokasta käydä terapiassa. 

torstai, 13. kesäkuu 2019

Hurskaan luottamus Herran varjelukseen

Kun en usko kestäväni riekkujia, radiosta tulee koko illan pirskahtelevan hauskaa ylistysmusiikkia!

Kun minulla on suuri Miksi, sinä vastaat  - heti. 

Kun en enää kestäisi kohdata pelottavaa ihmistä, saankin sanoa etten jaksa. 

Kun kiristän liikaa kukkaron nyöriä, sinä lähetät entisen nuukailijan kertomaan mielensä muutoksesta, minulle malliksi. 

Kun suru on suurimmillaan, sille on aikaa. 

En itse osannut edes kuvitella itseäni töihin, mutta ystävän rukousten myötä sain täydellisen työpaikan. 

Kun pyydän viimeisellä toivonpisarallani, että tulisimme kesän loppuun mennessä hyvin toimeen keskenämme, muutatkin masentuneen iloiseksi päivässä. 

Kun haluan tehdä jotain sinua ilahduttavaa, tehtävä alkaa päivän tarkkuudella eikä aikaani mene yhtään hukkaan. 

Kun en halua elää, saan kitistä, mutta sinä viet minua vakaasti eteenpäin.

Kun hyvä mieleni päättyy, alammekin etsiä rakkautta.  

Kun minulle tehdään hoitovirheitä, olen levollinen ja iloitsen erehtymättömän tarkasta johdatuksesta. 

Sillä...

 

Kaikella on tarkoitus.
Ja tätä lausetta en lue vain postikortista, vaan omasta elämänhistoriastani. 

 

 

keskiviikko, 8. toukokuu 2019

Äidin ensi henkäisy

Nyt harjoittelen ensimmäistä kertaa äidin perustaitoa: lasten toivomista. Ja älkää tulko kukaan moittimaan tai mitään, tämä on herkkää aluetta. 

Jos minulla olisi joskus lapsi, 

  • Haluaisin kuunnella ja ymmärtää häntä. Ottaa vastaan hänen ideoitansa, en vain kiellellä ja määräillä. En sanoa kaikkeen suin päin "Ei kun". 
  • Tahtoisin katsella, kun hän leikkii, puuhailee. Oppia ymmärtämään, mitä hänen päässään kulkee. Mistä hän on kiinnostunut, mitä hän pelkää, mitä ymmärtää eri lailla kuin minä. 
  • Se saattaisi olla jopa minun oma. Saisin pitää sitä sylissä, koskettaa. Tosi erikoista, saada koskettaa toista ihmistä, noin vaan. Jopa nähdä hänen katsovan minua silloin. Hyväksyvän sen, että minä koskettelen häntä. 
  • Voisi halata. Yhteisymmärryksen vallitessa. Uusi maailma - kosketusta perheenjäsenten välillä arkipäivässä. 
  • Hän toivoisi minulta asioita. Hän toivoisi minun ymmärtävän häntä. Ja olettaisi, että minulla on aikaa hänelle. 
  • Minä olisin ainoa, joka ymmärtää tätä ihmistä näin hyvin. Omistan, omin minulle. 
  • Me oltaisiin kotona yhdessä kaikessa rauhassa. Hän voisi autella minua keittiöpuuhissa. Ja minä antaisin hänen tehdä asioita oman ideansa mukaan. Ei aina sillä kauhalla mitä minä määrään. Minä olisin kuunteleva, dialoginen, uusille ideoille avoin äiti. 
  • Tehtäisiin villejä seikkailuita, keksittäisiin hauska metsäretki tai pääsiäismunan etsintäreitti. Minä tarjoan välineet, yhdessä annetaan ideavirran vyöryä eikä katsota ajankulua!!
  • Meillä olis siistiä, noin pohjimmiltaan. Mutta joku vanha talo, ei mitään muotipytinkiä. 
  • Minä nukkuisin sen kans yhdessä, ainakin toisinaan. 
  • Meillä olis rauhallista. 
  • Minä voisin puuhailla samalla kun se leikkii. 
  • Olis kiva käydä yhdessä eri paikoissa ja jutella niistä. Kirjastossa: "Täällä äiti kävi pienenä kovasti. Luin näitä kirjoja ja tämänkin sarjan aivan kokonaan."
  • Kutsuttaisiin isä mukaan kauniiseen yhteiseen olemiseen ja isä tulis hyvillä mielin. 
  • Laittaisin kotitekoista ruokaa ja hän söis sitä, tietenkin. 
  • Jos hän tekis jotain tuhmaa, minä hoitaisin tilanteen viisaasti ja luovasti, lämpimästi. Ja hän olis: "No okei..."
  • Sen kaveritkin tietäis, että minä oon kiva äiti ja sallin kaikkia kivoja leikkejä! Kuten sohvan kääntämisen majaleikkiä varten ja peiton hakemisen katoksi. 
  • Me puuhattais yhessä vaikka jouluvalmisteluita. 
  • Hoitoon: Eiiii.... Siellä katoaa minun auvoinen rauhan tunnelma, kaikki menee ihan prinkkalaksi, siellä kiusataan ja muut lapset on täys ääliöitä. Ei ne tajua herkästä kotielämästä. Pelottavaa se ois lapselle.  Huhh!
  • Voitais kokeilla nättejä minun tekemiä vaatteita. Ja tehä naamiaisasuja ex tempore, lainaisin omia vaatteitani innokkaille keikailijoille. 
  • Meillä ois yleensäkin sopuisaa ja sujuvaa. 

Olipas synnytys! En oo koskaan ajatellu, mitä toivoisin jos saisin lapsia. Tämmösiä ajatuksia tuli!