What's your hobby? 

Sounds like the most normal question in a "My friends"-book. But what is a hobby, exactly?

Is it a group where you go somewhat weekly and propably pay for it? 

If it would, what would you say about a group of women who come together for chatting and doing needleworks? Would the term "hobby" then depend on the amount of time used for doing needlework and used for chatting? Or would it be about the type of needleworks: something very special maybe, or "just restoring old wooll socks". 

And what if someone made these very special needleworks at home, alone? How many times a week should she do them to be allowed to say she has them as a hobby? And what about if she would have done it for years very much, but nowadays only rarely? 

I have attended different kind of handcraft courses and at home, I do different kind of needleworks and crafts every now and then. Could I say "I have different kind of handicrafts as a hobby"? 

Some people attend theatre group. Some play in concerts. What about me - I do these kind of creative projects occasionally, but several times a year through my life. Should I say to have "creative performing projects" as a hobby?

But in addition to performing and hand using art types, I also use words as an important part of my creative projects. Like this blog, as you know. Can it be a part of a hobby to write poems for friends' birthday cards, send letters to the editor, putting a big effort in speeches I have in work or in church for children?

I made a test questionnaire about my creativity and decided to increase the use of my visual expression in everyday situations. To use it as a part of problem solving. So, this A4-notebook has served me in different situations and helps memorising the crucial ideas I've got. 

So, what would be the right word for my hobby of "creative way of living"? And what would it be for you?

 

Kävin katsomassa taide-esityksen. Näin viisi riviä paikallaan pysyviä päitä, niiden takana seitsemän pomppivaa päätä - tosi energisesti pomppivaa!

Jossain kohtaa näin huikean tanssijan nostavan jalan vauhdilla - AUTS, miltä se olis omassa lonkassa tuntunu. Alkoi itkettää, kun minulle tuollainen ei ole enää mahdollista, tuskin millonkaan. 

Minun edessä istui nainen, jonka kaunis asu teki minuun vaikutuksen: luonnonruskeasta joustosametista ommeltu pitkä mekko ja hartioilla eläväpintainen, kuin männyn runkoa muistuttava neulehuivi. Kun näin hänen kätensä, ymmärsin hänen olevan vanha. Välittömästi esityksen jälkeen menin kiittämään häntä iltani kaunistamisesta, ja kasvot nähdessäni yllätyin yhä enemmän, kuinka vanha hän oli. Miten hänen vartalostaan välittyikään niin jäntevä, vaikkakin herkkä mielikuva. Hän liikuttui ja puhui oikeastaan saman kuuloisesti kuin mummini joskus. 

Illan alussa huomasin lattialta tuolini edestä pienenpienen ruuvin. "Keltä tämä on tippunu?" Eivät tunnustanu, joten sain hypistellä sitä pitkin esitystä. Ja seurata, miten vieressä istuva lapsi selvisi kynsien syömisen houkutuksesta. Mihin mä muuten jätin sen ruuvin?! Taisin jättää sen sormistani viereiselle istuimelle... 

Ja mä tajusin jotain valtavaa omasta parisuhdetuskastani. Ylipääsemätön muuri on nyt murtunut. Enää minun täytyy kuskata ne muurin palat pois siitä edestäni. Ne kivet, joihin olen nenäni aina murtanut, ovat nyt irrallaan ja niitä on mahdollista siirrellä. Joka kerta kun nenäni hipaisee muurin kiveä ja olen valmis parkumaan siitä kuinka kamalaa siihen törmääminen on, voinkin lakata hakkaamasta päätäni siihen ja ottaa sen kouriini. Tänne näin, tuonne sinä kuulut, muurinkimpale. Pysyhän siinä polun vieressä että pääsen etenemään tämän muurin toiselle puolen. Psyykkistä työtä, päästää irti kahlitsevista mielikuvista. Joka kerta passittaa muisto menneisyyteen ja kurkistaa tulevaisuuteen päin: tuollahan on valoa ja tilaa, sinne pääsee nyt menemään. 

Oli tosi koskettavaa nähdä oma lapsi katsomassa sitä kaikkea, koska esitys kertoi hänen suosikkitarinansa keinoin rakkaudesta. Välillä suomensin lennosta jotain laulun sanoja, tiivistämällä aiheen yhdeksi lauseeksi. Olin ylpeä siitä että osasin tiivistämisen taidon, niin ettei tarvinnut tuputtaa itseäni liikaa lapsen korvaan kesken musiikkielämyksen. 

Esityksen jälkeen ostettiin ryhmän kannatustuotteina puseroita. Oli ihan tarvettakin, kun kotoa lähtiessä en ollu löytäny pitkähihaista puseroa päälleni, koetin vain huivilla paikata palelevat käsivarret. Lapset oli onnellisia saamistaan huppareista, ja nyt me ollaan samaa porukkaa ne puserot päällä! Yksi oli onnellinen siitä, että raha meni hyvään tarkoitukseen. Esiintyjät olivat kannatusta pyytäessään todenneet, että täällä Suomessa on bensakin niin kallista. Ja lasten kanssa vaatteitamme tarkasteltaessa todettiin, että itse asiassa tosi moni meidän vaatteista on ollut osallisena muidenkin ihmisten ilahduttamisessa!

Koululainen kommentoi myöhemmin, että oli hienoa ymmärtää jonkin verran englantia esityksen aikana, ja osallistua ostotilanteeseen yhdellä lauseella. Hänellä oli tapahtumassa mukana uskonnon kirja, jonka koealueessa oli aihe "mitä yhteistä ja mitä erilaista sinulla voisi olla jonkin toisen maalaisen ihmisen kanssa". Olin innoissani, kun nyt sain kysellä lapsilta, mitä tuttua ja erilaista he havaitsivat brasilialaisista ja kroatialaisista esiintyjistä. 

Minulta myös pyydettiin kyytiä. Sain ensimmäistä kertaa tarjota kyydin pitkäaikaiselle tutulle ja samalla näyttää lapsille esimerkkiä itselleni tärkeästä aiheesta: kaikenlaisiin ihmisiin suhtaudutaan arvostavasti. 

Ja loppujen lopuksi kaikista paras yllätys illassa oli eräs tuttava, jota en ollut moniin vuosiin nähnyt, ja jonka kanssa pääsin juttelemaan! Jatketaan kuulumisia seuraavalla kertaa, todennäköisesti jossakin live-tapaamisessa, koska minulla ei ole sometilejä. 

Tulkkina toimi nuori nainen, jota olen jo useamman vuoden nähnyt perheensä kanssa. Nyt hän oli jo hyvinkin täysi-ikäinen. Ehkäpä hänen hiusmallinsa sai minut muistelemaan omaa nuoren aikuisen vaihettani. Miten lyhyt se aika olikaan. Mitähän tuon naisen vanhemmat ajattelisivat, jos hän nyt ilmoittaisi löytäneensä itselleen sulhasen. Mitähän minun vanhempani ajattelivat aikanaan? 

Ennen kotiin lähtöä hipsin lavalle ja käyskentelin ympäriinsä tunnustellen, voisinko vielä saada jonkin väreen esiintyjien energiasta itselleni. Löysin yhden rekvisiittahuivin, headsetin ja kännykän. Kännykän kohta hakikin eräs esiintyjistä. Niinpä niin, vain muutama esiintyjä on näkyvissä, mutta sen pienen hetken mahdollistaa ison porukan työ pitkältä aikaa. Puoli vuotta oli tätä esitystä valmisteltu kuulemma. Siihen tarvitaan myös vähemmän vauhdikkaita, tylsän työn tekijöitä, jotka ei unohtele kännyköitään joka pöydän kulmalle. 

Ja illan opetus oli kohtikäyvä. Porukan johtaja kertoi, että hänen vaimonsa oli eilen illalla synnyttänyt heidän toisen lapsensta. Minä olin sisään tullessa ajatellut, että olen niin raihnainen ihminen, että minun ei olisi mitään järkeä enää kärsiä raskauksia. Tämä vaimo oli kuulemma synnyttänyt koronassa, kolme viikkoa etuajassa. Niin no, hmm....

No äh, nyt ei menny oikeessa järjestyksessä. Tuo ei vielä ollu se pointti, minkä illasta otin tärkeimpänä vastaan. Vaan sitten se mies kertoi elämästään Brasiliassa. Se oli ollut kurjaa, tosiaan. Lapset vakuutteli autossa palatessa toisilleen, että kyllä on varmasti ollu kamalaa jos äiti on jo kaks kertaa yrittäny itsemurhaa. Huh, onneksi ne ei siitä kuitenkaan järkyttyny suoranaisesti, toisaalta hyvä jos tuokaan aihe ei ole tabu... Ja sitten mies kertoi, miten hän oli kypsynyt kuitenkin anteeksiantoon myöhemmin elämässään. Ja nyt hän vetosi meihin: olkaa valmiita antamaan anteeksi toisillenne. No niin se.... Tilaisuudessa oli useampikin ihminen, joita kohtaan minulla on nyreyden aihetta hammaskolossa haudottavana. Niin että voiskohan sitä vähän hellittää huiviaan, kun kuitenkaan ei loppujen lopuksi isoista asioista ole kyse siinä, mitä minulle on tehty....

Sekin muuri on varmaan pala palalta raahattava uuteen uskoon. Mutta koko kirjoittamisen pointti tällä kertaa on se, että katsokaa miten paljon sisältöä sain käymällä taide-esityksessä - ja kuinka iso osa siitä olikaan itse esityksen antamaa? Kiitosplié kaikille, jotka tämän tapahtuman mahdollistivat, ihan fyysisenkin vaivannäön kautta - kyllä se kannatti! Mäkin sain pitkästä aikaa tekstin tänne aikaiseksi, niin hyvä taide aina innoittaa!!

 

 

Voi itku, luin Helsingissä pidetystä "March for life"-marssista. Jos olisin tiennyt, olisin voinut yrittää osallistuakin, mutta nyt sain osallistua lukemalla jutun ja itkemällä sen jälkeen koululle pyöräillessä. Tai no ei jutussa mitään uutta ollut, mutta ehkä sydämessäni oli jotain uutta, niin että syntymättömien lasten tylyt kohtalot liikuttivat. 

Jos en olisi syntynyt
enkä olisi tässä,
olisinko tyhjä paikka 
pilkkopimeässä?

Jos en olisi syntynyt,
olisinko missä?
Yksinäinen pisara
meren syvyyksissä?

Olisinko tuuli
tai häivähdys hento,
perhosen keveä
siivenlento?

Jos en olisi syntynyt,
olisinko tähti,
joka kauas kodistaan
luo ystävänsä lähti?

Jos en olisi syntynyt
enkä olisi täällä,
olisinko kaipaus
sydämesi päällä?

Olisinko hellyys,
kuin pehmeää lunta,
sydämesi ihanaa
unta?

Anna-Mari Kaskinen

Maailma on täynnä ei-aiottuja lapsia, joiden kuitenkin on annettu syntyä ja jäädä äitinsä hoiviin. Itse asiassa yllättävän paljon myös niitä, joiden on annettu syntyä, mutta on siirretty toiseen perheeseen jossain vaiheessa lapsuutta. Näkymättömän paljon niitä kolmansia, persona non grata. 

Eräs ystäväni kertoi, että hänelle Jumala oli antanut yllättävän kehotuksen, kun hän oli aikomattaan alkanut odottaa lasta: "Siunaa sitä hedelmöitymishetkeä!" Olen minäkin ollut järkyttynyt raskaaksi tultuani, kolmannen raskauden kohdalla vieläpä ehkäisystä huolimatta. Äkkiseltään kauhistuin, että uuden lapsen saaminen syöksisi minut taas uupumukseen, jota olin kokenut jo edellistenkin myötä. Päätin kuitenkin ottaa tilanteen Jumalan kädestä, ja siitä seurasikin onnellisin vuosi sitten naimisiinmenon. Syvää uupumusta olen sen jälkeen päässyt taas kokemaan, mutta nyt en enää väitä sitä pelkästään lapsista aiheutuvaksi. Elämän raskaus on ajanut toisaalta välttämättömien oppien äärelle. Jos en olisi ajautunut näihin syövereihin lasten takia, niin ehkäpä sitten työuupumuksen kautta. Never know. Mutta kolmas lapsemme on sellainen aarre, että ilman häntä viime vuodet olisivat olleet todella paljon valottomampia. Sellaista en voinut mitenkään aavistaa - että saisin jostakusta ihmisestä niin paljon iloa, jopa sellaisesta, jonka hoidosta olen vastuussa. 

Inhimillisesti laskeskeltuna olisi voitu päätyä toiseenkin ratkaisuun. Ehkä ystävällinen neuvolatätini olisi ohjannut minut aborttia hankkimaan, jos olisin sanonut, etten jaksa enempää lapsia. Perheen hyvinvointia arvostetaan ja vanhempia tuetaan heidän omissa tavotteissaan. Töihinkin olisin todennäköisesti päässyt jo kauan sitten ja olisimme saaneet omakotitalon niinkuin muutkin. 

On minulla itse asiassa nytkin sellainen lapsi, joka on uhkaksi perheen hyvinvoinnille, ja todella vakavasti. Hänen käytöksensä kävi vaarallisen väkivaltaiseksi, olen traumatisoitunut hallitsemattomuuden tunteesta, mihin hänen kanssaan jouduin pitkäksi aikaa. Yhteiskunta auttoi meitä kaikin voimin. Lopulta oli todettava, että tätä lasta ei saada muuttumaan ja perheen hyvinvointi on turvattava radikaalein keinoin. Tapetaanko? No ei tietenkään. Hänet sijoitettiin asumaan pois kotoa ja kaikki alkoi mennä hyvin. Nyt hänen vaiheittaista kotiinpaluutaan tuetaan ja olemme onnellisia uudesta tulevaisuudestamme, jossa kukaan ei uhkaa ketään. 

Mutta miten järkyttävää olisi ajatellakaan, että häntä olisi ehdotettu tapettavaksi? Ei tulisi mieleenkään, kenelläkään. Ei, vaikka hän olisi alkanut toteuttaa tappouhkauksiaan meitä kohtaan. Vaikka hän olisi jotakuta meistä vahingoittanut, ei sellaisesta olisi puhettakaan. Entäs jos hän olisi hankkinut AK-47:n ja mennyt kohtaamaan sillä koulukiusaajansa? Jos hän olisi pitänyt ennätysmäisen surmateon? Olisiko vieläkään kukaan kehdannut ehdottaa, että hänet saisi jo tappaa? Jos hän olisi istunut tuollaisen tapauksen jälkeen kymmenet vuodet vankilassa, tullut sitten kotiin ja kuristanut minut, olisiko ollut ok, että mieheni toteaa: "Tiesin jo ajat sitten, että tuo poika olisi parempi lopettaa"? Melkoisen viharyöpyn olisi hän saanut niskaansa. 

Ja silti viattomia vauvoja, jotka eivät ole vielä yhtään mitään tehneet, saadaan tappaa, jos äiti niin haluaa. Ei oo reilua, tämä itkettää rajusti. 

Vaihtoehto toki vaatii harvinaista nöyryyttä: kantaa raskautensa ja tulla julki sen asian kanssa, että ei aio pitää lastansa. Itse olen jo kauan sitten päättänyt, että tekisin niin, jos tarve olisi. Minä luulisin kestäväni sellaisen julkisuuden, mutta toki aniharva on näin outo äiti. 

Ihmiset, yhteiskunta - auttakaa meitä. Älkää jättäkö meitä äitejä liian yksin kasvattamaan lapsiamme. Sitä ei jaksa. Me tarvitaan tosi paljon apua, monet meistä. Ja antakaa anteeksi, jos jotain sattuu ehkäisyn kanssa, älkääkä moittiko äitejä, jotka antaa lapsensa eteenpäin. Nämä saavat kuitenkin elää. 

Ps. Älkääkä moittiko niitäkään, joilla abortti on takana. Mutta älkää sentään suositelko sitä kenellekään, joka olisi kyllin terve synnyttämään lapsensa. 

Pps. Jos joku on hädässä synnytystä ajatellessaan, niin minä tulen juoksujalkaa tueksi sitä varten!!!
Lapsi on suuri lahja, ja jollekulle adoptiolapsesta unelmoivalle se olisi sanoinkuvaamaton. Silloin olisi kuin pehmeää lunta se hellyys, joka lasta ympäröisi monelta puolelta. 

 

Wohoo, alan viimein vanhentua: huomaan ihon käyvän lörpähtäneemmäksi, kasvoilla ja leuan alla. Silti kalauttelen luut kurkkuun kasvohoitojen kauppaajille sanomalla, etten käytä mitään ihonhoitotuotteita ja näytän ikäistäni nuoremmalta, eli tarvetta luonnon kuormittamiseen millään mönjän tuottamisella ei ole. On se hiukan liioittelua, ettenkö mitään kasvorasvaa käyttäisi, joten keksin toisen vastauksen, niin ettei tarvii valehella sentään. 

Kasvojen ihon kimmoisuus on minulle vasta tuhanneksi tärkein asia elämässäni!

Ja nyt minun on lunastettava lupaukseni ja kirjattava, mitkä kaikki asiat minulle onkaan tärkeämpiä. 

1. Mielenkiintoisen blogitekstin kehittely. 
2. Mies olisi yleensä keskustelu- ja toimintakykyinen. 
3. Hän voisi olla vapaasti minun seurassani. 
4. Hän ei enää vihaisi poikaamme. 
5. Hän olisi hyväntuulinen. 
6. Hän olisi aktiivinen, oma-aloitteinen.
7. Minä voisin rakastaa tyttöämme. 
8. Poika voisi käydä koulua taas.
9. Lasten remuaminen ei olisi kestämätöntä. 
10. Minä en hermostuisi lapsille liian pahasti.
11. Kestäisin pojan provosoinnin hermostumatta. 
12. Kestäisin nuorimmaisen juuri alkaneen itsepintaisuuden lempeästi. 
13. Osaisin työssäni sen, mitä minulta odotetaan. 
14. Irtautuisin perheestäni niin, etten reagoisi kaikkeen satasella, tai tuhannella. 
15. Voin olla läsnäoleva sisko. 
16. Ystäväni saisi rikosilmoituksen läpi viimeinkin. 
17. Hänen oireidensa syy selvitettäisiin. 
18. Poika voisi jotenkin ihmeesti selvitä traumoistaan. 
19. Meillä voisi olla kotona joku sellainen yhteishenki, yhdessä viihtymisen ilo, toistensa auttaminen ja armollisuus.
20. Minä vapautuisin turhasta itseni syyttelystä. 
21. Mies ei olisi niin yliherkästi syyllistyvä. 
22. Voisin ymmärtää äitini oikein - että hän rakastaa eikä haluakaan paheksua minua. 
23. Meidän keittiö ei valtautuisi jatkuvaan sotkuun. 
24. Koti voisi säilyä mukavan näköisenä eikä rempsahtaisi hallitsemattomaksi. 
25. Säilyisi tämä terveys - ei tulisi niitä tärinäkohtauksia. 
26. Mies saisi alkaa nukuttua hyvin. 
27. Onnelliset yöt miehen kanssa jatkuu. 
28. Olisin useinkin iloinen. 
29. Mies jatkaa meidän tietokonevastaavana olemista, muutoin olisin - krääääh... 
30. Nuorimmaisemme saisi elää edelleen niin onnellisena kuin hän vain suloisimmillaan on. 
31. Saisi välillä olla rauhassa. 
32. Saan osallistua maailman hyvinvointiin rukoilemalla, välittämällä kaukaisista, jakamalla rahaa hyvinvointi-Suomesta kauemmaksikin. 
33. Minua pidettäisiin hyvänä joissain asioissa, ainakin älykkyyteni puolesta. 
34. Isovanhemmat saavat olla yhteydessä meidän lapsiin. 
35. En tuota pettymystä niille, ketkä välittävät meistä. 
36. Saan osoittaa välittämistä monille ystäville. 
37. Saan osallistua luoviin projekteihin suurella vapaudella. 
38. Saan joskus esiintyä ihmisille. 
39. Saan sanomalehden luettavakseni toisinaan. 
40. Saan vapaudessa laittaa ruokia ja leipoa. 
41. Kaupasta löytyy edelleen kivan tuntuista gluteenitonta leipää. 
42. On toivoa maistella joskus herkkuleivoksia, gluteenittomina. 
43. Ihmiset arvostavat minua. 
44. Saan pitää ulkomuotoni tällaisena, tulematta pahasti runnelluksi. 
45. Joskus, kun tilanne kiperästi vaatii, saan kuunnella tunteitakoskettavaa musiikkia. 
46. Elämä ei olisi liian hankalaa. 
47. Tuntoaisti säilyy osana minua. 
48. Saan hoitaa perheeni asioita ison osan päivästä, kokea siinä hallinnan tunnetta. 
49. Olen pienen matkan päässä viihtyisästä luonnosta. 
50. Pääsen ajoissa nukkumaan iltaisin. 
51. Voin vaikuttaa toisten elämään auttamalla. 
52. Voin edesauttaa Suomen äitien vapautumista ahdistuksista. 
53. Saan pitää mielikuvitukseni ja päivittäin käyttää sitä. 
54. Onnistun täyttämään osuuteni lähiympäristössäni.
55. Lunastaisin mieheni luottamuksen käytännön asioissa. 
56. Poika pääsisi vähän eteenpäin peliriippuvuudestaan. 
57. Raamispuhelut joka perjantai-ilta saavat jatkua ja olla inspiroiva, lämmittävä, hellivä kohtaaminen ystävien kanssa. 
58. Jumala jatkaa auttamista. 
59. Auto pysyy käyttökunnossa. 
60. Keksittäisiin ruokaa, jota poika söisi kunnolla. 
61. Saisin päivittäin sopivat vaatteet lapsille ulkoilua varten, ei olisi tärkeät hanskat tai jotkut hukassa tai märkänä. 
62. Poika pääsisi kivuistaan niin että pystyisi päivittäin liikkumaan, edes vähän. 
63. Pojan iho paranisi. 
64. Ei tulisi mitään sairauksia/vaivoja/suruja, jotka saa minut kovin hätääntyneeksi.
65. Tyttö lopettaisi valehtelun ja muut epärehellisyydet. 
66. Saataisiin sopivia konsteja lasten riitojen sun muun kähnäyksen vähentämiseksi. 
67. Ei tarvitsisi pelätä, että joku suutuksissaan satuttaa. 
68. Pyhäkoulun pitäjiä riittäisi kevätkaudeksi, kunhan seurakunnan toiminta kirkon tilossa taas käynnistyy.
69. Typerät aikuisten riitaisuudet laantuisi. 
70. Saisin toimivan Raamatunlukutavan.
71. Radio Dei jatkuu. 
72. Valtaväestön käsitys Jumalasta ja uskovista korjaantuisi. 
73. Avioliitoissa löytyisi ratkaisut niin, ettei tarvitsisi erota jos asia jotenkin olisi korjattavissa. 
74. Terveellistä ruokaa on helpolla saatavilla edelleen, Suomessa sitä on mahdollista tuottaa. 
75. Saa asua Suomessa, tällaisessa väljässä ja mukavassa maassa.

Nyt alkaa hetkeksi tyrehtyä, vaikka päästäänkin vasta tässä vaiheessa kunnolla väljemmille vesille, eli laajan maailman vaalimiseen. 

Hei, jatkaisitteko??

-No, ei näkyny jatkokommentteja, jatkan itse =)

76. Saan poimia marjoja, horsmia leivän päälle ja koivunlehtiä talveksi muistoksi, ihan kodin läheltä omin päin. 
77. Lapset osallistuvat jotenkuten kodin töihin. 
78. Saan itse valita perheelle ruokaostokset.
79. Minun hätääni vastataan. 
80. Lapset saavat tavata kavereitaan ja ystäviään. 
81. Lapsia ei kiusata, vaikkapa Jumalaan uskomisen myötä. 
82. Arkoja ihmisiä ei peloteta. 
83. Ihmissuhteet eivät mene poikki minkään suuttumisen seurauksena. 
84. Saamme osallistua seurakuntamme vapaaehtoistöihin omalla panoksellamme. 
85. Naapurit eivät ole pelottavia. 
86. Ruoka on turvallista. 
87. Pyykkikone toimii. 
88. Saan leipoa kun huvittaa. 
89. Onnistun viettämään välillä aikaa tytön kanssa. (Hei, tämä liittyy tuohon aiempaan kohtaan, että voisin rakastaa häntä!)
90. Voisin viettää aikaa mieheni kanssa. 
91. Juomavesi on raikasta.
92. Vessa ei haise. 
93. Perheen kyyditykset hoituvat, vaikka autosta aika jättikin. 
94. Saisin työrauhaa kesällä. 
95. Rahat riittävät. 
96 . Pystyn liikkumaan ulkona, ja muukin perhe. 
97. Tietokone toimii. Muistan myös asialliset johdot sun muut tilpehöörit mukaan. 
98. Minun ei tarvitse pelätä ihmisten reaktioita alituiseen, tai melkein koskaan arkielämässä. 
99. Saa aina välillä tavata oikein ystävällisiä, lempeitä ihmisiä. 
100. Kesä ei käy liian kuumaksi. 
101. Lapsilla on mukavaa tekemistä kotona, lautapelejä, petsitalo, rubikin kuutio, Aku Ankkoja jne. 
102. Tulostin toimii kotona.
103. Roskahuolto toimii. Kohtuullisin hajuin läpi kesänkin.
104. Saan neuvoja kasvatukseen, apuakin, myötätuntoa ja ymmärtämystä. 
105. Sais hoidettua vaatehuollon niin ettei kukaan joudu olemaan liian pienissä, noloissa, eriparisissa, hävinneissä, märissä, kylmissä/hiostavissa, ahistavissa, kinnaavissa, hiertävissä tai paljastavissa vaatteissa. 

 

https://www.youtube.com/watch?v=Bv3MG-3gjks

Kuuntelin tuon  - ja kaikki muutkin Maustetyttöjen suikaisevan hyvät kappaleet - joku ilta, kun olin erittäin surkeassa mielentilassa. Nyt kuuntelin uudestaan, enkä enää itke. 

Ei meillä mene sen paremmin, monta asiaa on huonomminkin, mutta enää mun kaikki päivät ei mene perheen kanssa räytyessä. Tai siis menee, konkreettisesti ottaen, mutta kuitenkin teen samalla myös töitä. 

Äsken pidin etäpalaverissa esitelmän siitä, mitä kahden kuukauden aikana oon saanu aikaseks. Se meni hyvin. (Olipa vaikeeta jättää pois sana "ihan".) Ja pomo - joka on mitä täydellisin pomo ja vieläpä tosi mukava ja rento - sanoi, että hyvin olen päässyt jyvälle asiastani. Joten - jes - saan jatkaa töitä varmastikin tämän koeaikasopimuksen jälkeenkin! 

Pitää vaan vähentää työaikaa ehkä pikkusen vielä, en meinaa selvitä viiden tunnin päivistä tässä meidän härdellissä. 

Mutta otinpa tällaisen villin loikan, että purin tunnelmia tänne blogin puolelle kerrankin! Kun en oo kuukauteen ollu sillä lailla "vapaalla", että olisin saanu viikon työajan tehtyä ennen sunnuntai-iltaa. Mutta nyt on vähän irrotteleva olo, kun palaveri pidetty, ja vieläpä pieni Afrikan tähti -eräkin voitettu =) Ja pari pientä ja pari terveellistä herkkuakin popsittu. Lopetin sentään popsiskelun muistuttaessani itseäni siitä, että väsymys ei poistu napostelemalla. Mutta Ultra Bralla se jo kaikkoaakin!!

            Mozart    on      matematiikkaa. 
         Ultra Bra  soittaa  tilastotiedettä. 
Impressionismi halailee maailmaa. 

 

Ps.  - ja myös viimeinen väliviivoin eristetty välihuomio ;) - edellisen tekstin ASMR-väreisiin viitaten: yksi ulottuvuus saada niitä on kuunnella itselle tuttua musiikkikappaletta, joka on soitettu selkeillä sävelillä ja hyvin keskittyen. Minä käytän Griegin pianosoitantaa. Ja vaikka https://www.youtube.com/watch?v=ewgvSvm_EwQ kohdassa 12:34 toimii minulle, nyt kun koetin etsiä muitakin impressionistisia säveltäjiä enkä kuitenkaan valinnut ketään. 

Ps. 2. Ja siks tietysti on parempi mieliala, kun on kilpirauhaslääkitystä taas korjattu. Musta näyttää siltä, että sitä korjattiin samaan tapaan jo vuosi sitten, mutta olin silloin ehkä joululoman aikana unohtanu uuden viikkoannostuksen, joten olinkin huomaamatta palannut entiseen liikatoiminta-annostukseen. Voisko olla??!