En ole tiennyt olevani masentunut. Mutta nyt huomaan elämän muuttuneen paljon helpommaksi, olo on todella paljon kykenevämpi kuin pitkään aikaan.

Käydessäni hiljattain opiskeluaikojeni kaupungissa kuljin metsässä ja itkin muistellessani, että siellä asuessani olin vapaa ja onnellinen. Vallan toisenlainen ihminen. 

Mutta eilen yksin kotona kansanmusiikkia kuullessani minulle tuli se tunne: olen taas +++++, se iloinen vallaton tyttö niinkuin muinoin. Äsken menin stereoiden ääreen ja kolautin sisään Ultra Bra:n CD:n. Tämä sama masiina on palvellut minua itkettämällä ja tanssittamalla siitä alkaen kun lapsuuskodissa sen isältä sain. Äänenvoimakkuus lujalle, muhkeaa, vapauttavaa torviorkesteria ja häpeilemätöntä, kirkasta lauluääntä. Minä olen se taas: villiintymistä, suoraa huutoa, kyyneleitä, omaa tanssia. 

Kun alan siivota toisten sotkemaa vessaa ja näen olkkarissa talvivaatelaatikoiden sisältä pengotut läjät, reaktio on paljastavan uudenlainen. Pesen vessan ripsakasti loppuun, en siis itke ja valita suurella porulla, kuinka en jaksa tätä. Talvivaatteita kohdatessani päätän nimetä tällä kertaa laatikot selkeästi, jolloin homma hoitunee paljon paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Nimetä laatikot - eipä totisesti kummoinen homma, ettenkö olisi sitä voinut milloin tahansa toteuttaa. Mutta yleensä yhden tuskastuneen ajatuksen mukana ylähyllyltä on aina vyörynyt päähän koko lasti niitä enjaksatätä-ajatuksia. Ja niiden seassa on sitten talvivaatteitakin hiljalleen raahustellut laatikoihin yksitellen, tuskastellen. En minä jaksa näitä, kukaan ei auta, minä en saa ikinä tätä kotia kuntoon. Vaivun jonnekin nyhjöttämään jaksamattomuuden ajamana. 

Masennustestin kun tein kaikista sitkeimmän jaksamattomuuden aikana, niin en saanut edes lievän masennuksen pistemäärää. Muistelen, että kysymyksistä monet olivat muotoa "oletko nyt --mpi kuin yleensä?" No niin, vertasin tietysti silloista hetkeä aiempiin lähivuosiin tiedostamatta, että olen ollut tavallista hankalammassa vaiheessa koko tämän ajan. Ei ollut käytössä kiikaria, jolla olisi voinut kurkistaa, millainen minun olo oikein olikaan vaikkapa kuusi vuotta sitten. 

No, whatever, on totisesti kivaa olla iloinen! Rupean tästä töihin =)

https://www.youtube.com/watch?v=a4JTdnNJ58g