Tunti sitten poistuimme seitsemän viikkoa kestäneeltä perhekuntoutusjaksolta, esimerkiksi sopuisien käytöstapojen harjoitusleiriksi olemme sitä kutsuneet lasten kanssa.

Otimme kaiken hyvän vastaan täysin rinnoin, eli täysihoidon upean kokin toteuttamana, siistin huoneiston, perheohjaajien ja psykologin tapaamiset, uudenlaisen pihaympäristön virikkeineen, mitäs siinä nyt olisi näin käytännössä esiteltäväksi. ​Suurinta on minun mielessäni ollut se, että siellä kaikilla on ollut mielikuva turvatusta hyvästä mielestä. Eli mikään perheen konflikti ei ole päässyt hallitsemattoman suureksi, koska aina on ollut hyvä työntekijä paikalla, jota on saanut pyytää avuksi riitatilanteisiin. Olen käyttänyt tätä mahdollisuutta erityisesti iltaisin. "Tulisitko nyt lukemaan iltalukua lapsille" on ollut muutaman kerran päivän kiikkerin tilanne, missä omin päin olisin menettänyt hermoni lasten alkaessa riehua, mutta nyt onkin ollut rauhallinen ja lämmin hetki kun oma ohjaaja on tullut lukemaan toivekirjaa ääneen samalla kun minä hoitelen hampaanpesuja lasten kanssa yksitellen. Ja muutenkin konflikteja on ollut hyvin vähän, kotikuviot eivät ole olleet muistuttamassa huonoista käytösmalleista. Joten sitä tässä aattelin, että voisin koettaa ottaa kiinni mahdollisuudesta ja vaikka blogiin kirjoittaen tarkkailla, miten tilanne alkaa rakentua nyt kotiin palattua. Mikä jää paremmalle tolalle pysyvästi? Miten voisin ylläpitää hyvää? Miten saisin pidettyä oman ajatteluhetken tarpeeksi usein? Laittaako joku ruuat sillä aikaa. Odotan suurella mielenkiinnolla tulevia tekstejäni ;)

​

​

​

​

​

​