Mun sydämessä on tapahtunu puolentoista vuoden ajan mullistuksia suorastaan päivittäin. Aina uusi, merkittävä oivallus. Ja aina uusi usko: tämän jälkeen elämä muuttuu paremmaksi. Ja nyt viimeinkin tuloksia alkaa hieman myös näkyä.

Tai ehkä se johtuu vaan riittävästä kilpirauhaslääkityksestä. Kyllä totisesti havahduttaa, kun tajuaa, että halpa pieni Thyroxin-pilleri voi nostaa mielialan muutamassa päivässä ihan huikeen upeeksi, kun kerrankin sitä uskaltaa ottaa. Aiemmin korkea lääkitys teetti minulle huimausta ja ärtymystä. Nyt se ei sitä enää tee, kun hälyttävän matalat rautavarastoni on saatu palautettua. Ei olis tarvittu kuin hemoglobiinimittaus ja kaksi minuuttia pidempi puhelu lääkäriltä viime tammikuussa, niin oltais vältytty esimerkiksi puolen vuoden mittaiselta lasten sijoitukselta. Mutta puhelu lääkäriltä oli lyhyt, ja niin sain kaikessa rauhassa kärsiä kilpirauhasen vajaatoiminnan psyykkisistä oireista puoli vuotta, kun en itse mielialaani tällaiseksi oireeksi ymmärtänyt. Tai siis vakavista oireista puoli vuotta, olihan se lääkitys ollu kallellaan jo pitempäänkin.

Isot on seuraukset kun perheenäiti ei jaksakaan täysillä. Kukahan kehtais sanoa, montako kymmentä tuhatta yhteiskunta on käyttänyt meidän perheen tukemiseen? Thyroxin-lääkitys maksaa 2 € kuukaudessa. Annoksen nosto alle sentin. Lääkärin käyttämä kaksi minuuttia ois voinu ehkäistä tämän vuoden suuret tukitoimet. 

En kuitenkaan väitä, että kaikki olisi loistavasti, jos vain lääkitys olisi kohdillaan. On minulla tosiaan monia asioita sydämessä ja käyttäytymisessä, joita on syytä käsitellä. Jaksamattomuusoireiden myötä olenkin sitten saanut käyntejä psykiatrian asiantuntijoilla, terapiaoikeuden ja vaikka mitä. Joten onnettomuudessa on ollut todella suuri onni. Tarkoitus suorastaan.

Jokaisenhan olisi hyvä saada elämänsä aikana sellainen vaihe, jossa pääsee kunnolla keskittymään omiin mustiin aukkoihinsa. Olen tosi hyvilläni siitä, että minä olen saanut viettää tällaista aikaa näin nuorena. On sitten tasapainoisempi elämä edessä, josta kerkeävät nauttia kotona asuvat lapsetkin. Jos olisin paahtanut täyttä vauhtia töitä ja muuta eläkeikään asti, niin ongelmat olisivat olleet läsnä piilevinä. Olisin käyttäytynyt huonosti läheisiäni kohtaan elämäni loppuun asti. Nyt olen saanyt työstää asioitani urakalla ja pääsen onnellisemmaksi itsekin.

Näinä päivinä on tapahtunut edelleen suuria mullistuksia ja taas uskon, että asiat muuttuvat paremmiksi. Ja tähänkään asti uskoni ei ole ollut turha. Matka vain on hyvin pitkä. Niinkuin keskellä tiheää metsää: pitää kaataa kaksisataa puuta päästäkseen ulos, mutta jokainen kaadettu puu vie oikeasti lähemmäs valoa. 

Ja niin kuin ei tässä ole kyse pelkästä lääkitystasosta, niin ei myöskään psyykkinen eheytyminen ole asian ydin. Tärkein on ollut hengellinen läksy. Minun pitää lopettaa kuvittelemasta, että onnistuisin olemaan hyvä ihminen. Siihen on tarvittu seinä, johon hakata päätään kyllin pitkään. Olen riemuissani seinästä ja umpikujasta.