Tammikuu 2014: erinomainen puhelu

Tein viime vuoden tammikuussa hyvän teon: ilmoitin itseni taas pitkästä aikaa hammashoitojonoon. Enpä arvannutkaan, mitä ehtisi tapahtua ennen ensimmäistä käyntiä suuhygienistillä, saati hammaslääkärillä. Ensinnäkin sain liikaa karkkia joulu- ja synttärilahjaksi, ja maaliskuussa huomasin kummia koloja ienrajassa. Aattelin hammaskiveksi, mutta sitten toukokuussa suuhygienisti totesi siellä olevan ainakin kymmenen reikää. Ja röngtenkuvauksesta puheen tullen jouduin paljastamaan, että olin juuri edellisenä päivänä tehnyt raskaustestin positiivisella tuloksella. Joten sitten minut vain pistettiin hammaslääkärijonoon, johon olisi aika tarjolla sitten loppuvuodesta.

Käynti yksityisellä

Päätin käydä ainakin yhden kerran kokeeksi yksityisellä hammaslääkärillä, että saataisiin nyt edes jotain paikattavaa pois alta ennen vauvan tuloa, sen jälkeen se lääkärikäyntikin on jo paljon hankalampi järjestää. Yllättäen jouduin ottamaan lapsenkin mukaan käynnille, kun päiväkodista ilmoitettiin sen vaikuttavan kipeältä. Lapsi istui kuitenkin hienosti koko käynnin ajan, niin että näppäräsorminen nuori nainen ennätti paikata minua kahdensadan euron edestä kahdessakymmenessä minuutissa. Lopuksi lapsi totesi: "Minä olisin halunnu nähä ne reiät!" No, jäihän niitä vielä katsottavaksikin...

Taitava kouluhammaslääkäri

Joulukuussa pääsin sitten läpi kunnallisen jonosta, ja satuin pääsemään peruutusajalle yhteen kouluhammaslääkäriin. Siellä oli tosi mukava ulkomainen miekkonen, joka ei kylläkään voinut sillä erää tehdä paljon muuta kuin laskea reikäni, kun viimeisellä raskauskolmanneksella ei saa enää käyttää puudutusta. Hän ilmoitti molemmat viisaudenhampaani poistotuomion alaisiksi. Taisin näyttää pelästyneeltä, kun hän sitten sanoi: "Ei mitään hätää, ei paha juttu." Niin minä sitten uskoin sen, ja siinä uskossa elän edelleen. Aika hyvin - moni maksaa maltaita käydessään yksityisellä pelkojensa takia, mutta tämä mainio kouluhammaslääkäri vain sanoi minulle vakuuttavan rennosti: "Ei mikään paha juttu", ja minä elän iloisin mielin viisaudenhampaiden poistoa odottaen.

Suivaannus

Nyt sitten lapsen synnyttyä uskaltauduin hiljalleen ilmoittamaan itseni taas kykeneväksi tulemaan lääkärille. Epäröin, koska mietin, miten pienen vauvan uskallan jättää ilman äitiä lääkärikäynnin ajaksi, saati sitten vaikkapa heikentyneelle maidontulolle, jos viisaudenhampaanpoistosta tulee syömisvaikeuksia itelle vähäksi aikaa. Menin lääkärille, ja penkkiin istuutuessani hän ilmoitti, että nyt et sitten voi vuorokauteen imettää. Kyllä järkytyin. Kieltäydyin ottamasta vastaan syytöstä siitä, että minun olisi pitänyt tietää tämä. Lopulta, nykyisen runsaan imetysmyönteisyyden tukemana, ilmoitin että en aio suostua sellaiseen. Hoitotuoli alkoi surista alaspäin, kun hän lähestyi instrumenttipöytää sanoen: "Hmmh, katsotaan."

Aaargh, nyt iski kauhu. En pysty tähän, halusin sännätä pois tuolista, turvaan. "Pelottaa", sanoin. "Heh, tuohon olen tottunut. Kaikki sanoo että pelottaa, haluan kotiin." Niinpä niin, kouluhammaslääkärille ihan varmaan tuttu repliikki =D Muistin kuitenkin, että hiljattain verikoetta ottaessa minulle iski samanlainen kauhu, mutta siitä kuitenkin selvisin ja pelko hellitti nopeasti. Joten uskoin, että nytkin tästä vielä selvitään ja pysyin siltikin tuolissa.

Hän mietti, mitä tekisi hiljattain lohjenneelle hampaalleni - väliaikainen paikka, juurihoito vai poisto. (Olisi ollut helpompihoitoinen silloin raskausaikana, kun oltaisiin selvitty pelkällä reiän täyttämisellä, puolikkaan hampaan luomisen sijaan...) Ehkä tästä selvitään ilman puudutusta, arveli, ja kävi uutterasti käsiksi työhön. "Onhan hän vielä nuori, kannattaa yrittää", hän totesi hoitajalle.

Positiivisia ajatuksia

Raskausaikana selvisin hienosti kaikista piikityshommista puhelemalla aina hiljaa mielessäni vauvalle masuun: "Katsos nyt, miten hyvää huolta sinusta pidetään!" Nyt se ajatus ei enää kantanut kovin pitkälle, joten jouduin keksimään uusia tapoja ajatella hyviä ajatuksia.

• Niin, nyt saan sentään heilutella varpaitani ja muutenkin liikkua, toisin kuin epiduraalia laitettaessa!
• Jumala on luonut minulle näin hyvin toimivat tuntohermot, eikö olekin hieno asia kumminkin!
• Tämä mies on selvästikin opetellut suomen aikuisiällä - hän ei siis ole mikään arkajalka vaan varmastikin oikein pätevä hammaslääkärinäkin! Haasteita pelkäämätön.
• Kun omat ajatukset alkoivat loppua, Jumala lähetti radiosta kuuluville hyvän kappaleen: "Mä vahva oon!" Siitä ajatuksesta kun piti kiinni, niin jaksoi vielä painaa päätä poraa vasten urheana.

Näillä minä sitten selvisin puolikkaan hampaan korjaamisesta ilman puudutusta, ja loppupäivän päätin hymyillä runsaasti ja onnitella itseäni. Oli kyllä kammottavaa edes muistella niitä vihlaisuja, loppujen lopuksi niiden muisteleminen oli pahempaa kuin miltä silloin penkissä tuntui. Silloin kun ei vielä tiennyt, paljonko kestettävää on jäljellä.

Lähtiessäni kättelin hammaslääkäriä ja sanoin, että olen oikein tyytyväinen saatuani hänet hammaslääkärikseni. Minulle sopi hyvin, että sille pystyi vähän suivaantumaan ja purkamaan tunteitaan, toisin kuin monille hissukoille suomalaislääkäreille. Silloin kauhistuttaisi ehkä vielä enemmän. Naurettiin jopa, kun kerroin hänelle mieheni tulevan hänen hoidettavakseen myös, ja hän kysyi, mitäs haluaisin tälle tehtävän - kokoproteesit kenties?

Mutta nyt sitten pääsen irti tästäkin ylpeyden aiheestani, etten olisi koskaan ruokkinut lapsiani korvikemaidolla. Kyllähän se yksi vuorokausi tietysti hoituu, pikku juttu oikeasti... Ennätän sentään hankkia tuttipullon ja opetella lypsämään maitojani pois, ellen rintapumppua käsiini saa.