Olen tottunut pitämään hauskanpitoa turhanpäiväisenä ajanhukkana. En minä nuorenakaan koskaan erityisemmin hauskanpitoon käyttänyt aikaani, ei ollut sellaista seuraakaan. Kirjojen luku oli viihteeni ja hauskuuteni, mutta eihän siinä suoranaisesti naurettua juuri tullut. 

Nyt, kun mietin, mistä sitä kaivaisi parempaa jaksamista nykyelämäänsä, päädyin ajattelemaan hyvän mielen ja hauskanpidon merkitystä. Kuulin radiosta jonkun vanhan, tutun kappaleen, joka sai hymyilevälle ja irrottelevalle tuulelle. Havaitsin, että onhan minulla joku kaukainen aika, johon voin liittää mielikuvan vapaasta ja onnellisesta itsestäni. Jospa saisi joka päivään paljon tällaisia hetkiä, jolloin irtautuu nääntyvästä ajatusmaailmastansa ja on olevinaan vapaa ja tyytyväinen itseensä. Tai jopa olisi sitä. 

Alan aavistaa, miten tärkeätä oikeasti olisi se, että vaikka pariskuntana pitäisi hauskaa yhdessä. Ja perheenä! Ja itsellä olisi joku "harrastus", jossa voisi nauttia olostaan. Ei sen toki ole pakko olla ehkä sellainen järjestetty nimenomainen harrastus, kunhan olisi jotain, missä viihtyy ja on hyvällä tuulella. Vapaa itsensä. 

Tätä kaikkea neuvola ja muut hyvät tahot toitottaa, mutta tähän asti en ole omassa päässäni osannut laskea hauskuudelle näin raskasta painoarvoa. Hyvä mieli onkin kertakaikkiaan välttämätöntä, jotta jaksaa kaiken painavan, mitä kestettävänä on. Niin itselle, kuin lapsillekin. 

Silloin, kun oli lapset pienet, ja neuvolassa näitä asioita tosiaan toitotettiin, niin elämässä oli moni asia hyvin. Oli ihan mielekäs, mukava haaste opetella lasten hoitoa ja selviytyä siitä. Hyvää mieltä sai kotoa käsin, ei ollut tosiaan kovin suuri tarve irrottautua siitä mihinkään muihin harrastuksiin. Mutta nyt, kun kotioloja on saanut katsella todellakin kyllikseen ja haastetta on ollut pitkään liikaa, niin hauskanpidolle pitäisi järjestää paaaaljon aikaa, että saisi vaakalautansa tasapainoon. Kamala työ -> kamalasti huveja ? Tosin - suorittamallakaan se hyvä mieli ei välttämättä kovin tuloksellisesti tule. Se hyvä mieli pitäis saada vähän syvemmälle asti, olla jotenkin tyytyväinen elämäntilanteeseensa, sinut asioidensa kanssa. Sitten ei kaatuis heti ensimmäiseen pissilammikkoon rähmälleen räytymään. 

Haluaisin tehdä tähän vielä jonkin lystikkäästi loppuvan, ytimekkään loppukappaleen, mutta en voi enää keskittyä, kun mies palasi iltapalaltansa tuohon viereen katsomaan leffaansa. Komedia. Eli mieskulta nauraa välillä ääneen, tai siis puoliääneen, kun lapset nukkuu. Lisäksi naputtelee sormiaan, tuolla lailla rummuttaen. Hitsin ärsyttävää kun en voi keskittyä omiin ajatuksiini. Sattumoisin äsken olin juur lukemassa hyvää juttua nauramisen merkityksestä samalla kun kuulin hänen naurunremakan. Joten itseäkin jopa nauratti sen hetken sattumus =)  Joten täytyy kai antaa olla eikä komentaa hiljaiseksi. Etten saisi toista ihmistä torumisillani niin nurkkaan että lopettaa puhumisen tykkänään.