Lapset nujusi jotain keskenään ja veli penäsi siskoltaan: "Ei tuo nimi käy, se on tytön nimi. Pitää olla joku naisen nimi!" Ja sisko veljen alta hätäpäissään ehdottaa minun nimeä =) Niinpä, olinpa sitten omasta mielestäni miten pöhkö naisenkuvatus tahansa, niin tytölleni olen silti ensimmäinen mieleen tuleva nainen.

Äidiksikin pääsee, vaikkei kovin äitimäinen olisikaan ;)  Kerran ystävä huokasi kateellisena minulle: "Superäiti", kun kuuli, etten ole koskaan joutunut antamaan lapsilleni maidonkorviketta ja imetin päivittäin kahteen vuoteen asti. Ööh, en kyllä tunnustanut itseäni mitenkään erityisen urheaksi tai taitavaksi tämän perusteella, minulle se nyt vain on ollut helppoa toteuttaa - ei oo ollu mitään muitakaan menoja, niin että olis joutunu olemaan erossa vauvasta.

Eräästä ystävästäni taas olen huokaissut samaa pöyristyneenä hänen jaksavaisuudestaan, kun hän kuulemma käyttää lapsia ulkoilemassa myös iltaisin. A pu a . . . Ja eräs äiti on mielessäni ylempää äitikastia ja ainaisen erehtymätön kärsivällisyyskummajainen, kun hän saa lapsensa nukkumaan kiltisti ilman aikuisen läsnäoloa, ja hyvissä ajoin illalla. Siis jotain kahdeksalta... ??!! Ja näinä päivinä olen hämmästellyt, miten oma mieheni jaksaa keskustella kärsivällisesti iän kaiken jankkaavan nelivuotiaan kanssa. "Mutta tiedätkö miksi on järkevää mennä ajoissa nukkumaan" jne. Jos olisin läsnä enkä imettämässä niin jalasta kiinni ja sänkyyn.

Mutta nyt esitän kaikille tätä lukeville haasteen, vaikkei facessa ollakaan: Miksi sinä olet superäiti/ superisä/ supertyyppi kuka ikinä oletkin?

Minä olen superäiti koska... olen sitoutunut tähän hommaan ja kehitän edelleen itseäni ja kotini käytäntöjä.