Kun minä lähdin pienenä leirille, viikkasin vaatteet ja asettelin Raamatun huolella laukkuuni jo monta päivää ennen lähtöä. Jotkut reteet leveili, että vasta lähtiessä pakkasivat nopeesti, mutta en ihan uskonu. Eivät vaan kehdannu näyttää, että ovat oikeesti jännänneet leiriä jo kauan. Jotkut taas soitteli kysyäkseen, millasen repun otan tms. Minulla ei ollu mitään tarvetta sellaselle. Ihan ite minä puhelimitse leirille ilmoittauduinkin aina. Jotkut kaverit taas jännitti sitäkin niin että piti yhdessä soittaa. En siis ollut vissiin tyyppityttö, enkä ehdottomasti poikamainenkaan. Jostakin kummasta minulle on kuitenkin siunaantunut lapsia, jotka taitavat olla hyvinkin tyypillisiä tytön/pojan edustajia.

Molemmille tuli kutsu kaverin mökille viikonlopuksi, ja valmistautuminen meni näin. 

Tyttö klo 16 ed. iltana: "Iik, mää lähen sinne jo huomeaamuna, pitää heti alkaa pakata!!!" Ottaa hienoimman nahkalaukkunsa ja soittaa kaverille 20 min puhelun: "Mitä mää ottaisin kengiksi, ei ainakaan näitä, nää on ihan tyhmät - - Ottaisinko nämä vihreet vai siniset farkkushortsit, mitä sää ottaisit? - - " Ja lisäksi sulloo laukkuun (äitiltä salaa) vähät meikkinsä, pets-lelunsa, ehkäpä myös lompakon ja piknikviltin. Hakee suit sait sukkelaan uimapuvun ja -lasit sekä lempipyyhkeensä, jonka käärii huolella rullalle keskellä olkkarin lattiaa. 
Lähdön koittaessa juoksee innoissaan ulos odottamaan kyytiä. 

Poika, tai siis pojan äiti 3 h ennen lähtöä: "Hyvä on, minä pakkaan sun vaatteet. Mutta mitä sä otat tekemisiksi mukaan?" Ei vastausta, pelaa Pleikalla tai kattoo Youtube-pelivideoita. 
2 h ennen lähtöä: "No okei, tässä on sun makuupussi valmiiksi pussiin laitettuna. Entä hammasharja?" Ei vastausta, sama puuha jatkuu. Äitiltä menee hermo: "Nyt oot omillas, enää en auta kun et kerta oo ollenkaan edes hommassa mukana!"
1 h ennen lähtöä äiti joutuu toteamaan mielessään, että pakko on laittaa pojan mukaan edes makuualusta, kun niin oltiin mökkiväen kanssa sovittu: "Makuualusta on sitten eteisessä, tiedoksi." Laittaa myös läjän puhtaita housuja lattialle niin että poika ehkä niihin kompastuessaan hoksaisi ottaa ne mukaan. 
Kun pitäisi lähteä: Pelaa huoneessaan. Äitin pää sauhuaa yhä sankemmin siitä häpeästä, että poika on myöhässä sovitusta aikataulusta. 
Puoli tuntia suunnitellun lähtöhetken jälkeen kaveri tulee hakemaan ovelta. Poika: "Äiti missä mun kännykkä on?!? Entä makuualusta?!" Höysyää pitkin kämppää huudellen. Pääsee matkaan viimein. 

No, molemmat viettivät onnellista aikaa kavereiden perheiden kanssa ja me erittäin tyytyväistä aikaa rauhallisessa kodissa nuorimman kanssa. Pahin hellepiikkikin taittui sujuvasti, ei tarvinnut koko lauman ininää kuunnella iltamyöhällä kun ei uni tule kuumassa. Meillä ei ole lähistöllä niitä mummoloita eli "tukiverkkoja" kuten aina kysellään, mutta onpa onneksi yksilapsisia perheitä, jotka jopa mielellään ottavat lapselleen toverin mökille viihdytysseuraksi. Ehkäpä joskus minäkin vastaanotan mielelläni kotiin kaverin yksinäistä kuopusta varten. Mökkiä kyllä en hanki.