Niin sitä ollaan parisuhteen kolmannessa vaiheessa: terve erillisyyden hyväksyminen on saanut enemmän sijaa minussa. Alussahan parisuhteessa on se symbioosivaihe, silloin saattoi harmittaa jos yhdenkin illan toinen oli jossain muissa menoissa mihin minä en päässy. Seuraavana vaiheena on - en muista oikeeta nimeä - jonkinlainen erkaantumisvaihe. Että huomaa toisessa yllättävästi joitain vikoja ja hakee omaa tilaa ja itseään. Kolmanneksi, mikäli sinne asti päästään, tulisi erilaisuuden hyväksymisen vaihe, rinnakkain eläminen erilaisina ihmisinä.

Tuli vaan tämä mieleen, kun tajusin ajattelevani puolisosta: "Omapa on asiansa, tehköön niin kun lystää". Asiasta, josta ennen olisin valittanut, ajattelinkin tänään tuolla lailla. Okei, sanoin siitä silti vähän myöhemmin, mutta vain sanoin, en motkottanu närkästyneenä.

Onhan loppujen lopuksi montakin asiaa, mitkä puoliso voi tehdä omalla tavallaan, ilman että se oikeasti vaikuttaa kovin paljoa minuun, ainakaan äkkiseltään. Omapa on hyvinvointinsa, miten syö tai nukkuu, tai muuten huolehtii asioistaan. Ja paljon rakentavampaan keskusteluun aiheesta päästään sitten, kun olen lakannut narisemasta aina samoista aiheista.

Erillisyys oli myös yksi hyvä askel eteenpäin, kun halusin lopettaa lapselle hermostumisteni kierteen. Sen taisi alkuunsaada se, kun lapset alkoivat nukkua omassa huoneessaan ja sen innoittamana testasin, alkaisivatko myös nukahtaa illalla keskenänsä, ilman minun läsnäolemista. Muistan kun sain ensimmäiset kokemukset siitä, että illalla sängyssä peuhaava lapsi ei tarvitse minun nimenomaista rauhoitteluani vaan osaa rauhoittua itsekseenkin. Laukesi jokin merkittävä jännite siitä, että minun pitäisi jatkuvasti pitää tilanne hallinnassani - lapsen voi vain antaa olla itsekseen ja minä voin olla muualla. Minun ei tarvitse omalla toiminnallani rauhoittaa häntä. Tämän jälkeen sama erillisyys toimi myös päivisin enkä enää hermostunut niin helposti sen peuhuamisesta silloinkaan. Huh, se on kyllä ollut hyvä askel! Tätä tervettä kiireisen äidin erillisyyttä: touhutkoot vaan, en nyt jaksa välittää... siivotaan sitten joskus...