Tänään, pienen mutta monin tavoin epäonnistuneen ulkoiluyrityksen myötä näin, mikä oli se paha ajatuksen siemen, jollaiset kasvattivat aikanaan sankan ryteikön minun ympärilleni. 

Kun taaplaa tätä lasten hoitamisen työtä, niin aika ajoin tulee niitä hankalia hetkiä, asiat menee pieleen niin että hermostuu. Silloin paljastuu, mitä pohjimmiltaan ajatteleekaan. Nyt kun olen saanut tosi hyvin selvitä tämän puoli vuotta vauvaelämää, kotona paljon olevan miehen ansiosta, niin vasta nyt pälähti eteen tällainen totuuden hetki. Jos aitoja kuvauksia äitien elämästä joku kaipaa, niin näin se kävi: Täytyi hankkiutua juur ennen ruoka-aikaa ulos vauvaa rattaisiin nukuttamaan. Lähtöä laittaessa toinen vanhemmista lapsista kiusasi toista niin että tämä suuttui eikä halunnut lähteä minnekään. Pääsimme sitten ulos vauvan ja toisen lapsen kanssa. Heti pihalle päästyä näin, että sillä onkin pissihätä. Nyt alkoi jo ärsyttää. Nukuttelin vauvaa, silmäilin pissihätäisen tilannetta ja ripustelin pyykkejä narulle, ja sitten mököttäjä olikin jo leppynyt ja saapui pihalle. Vauva ei alkanut nukahtaa, pissihätä yltyi, päätimmekin mennä kaikki sisälle. Mutta juuri silloin vauva olikin jo silmät kiinni. Keksin ratkaisun, lapset voivat käydä kahdestaan sisällä vessassa kunhan eivät unohda avaimia sisään. Hienoa hienoa, jatkan ulkona vauvan kärryyttelyä. Mutta se ei sittenkään nukahda, meinasi vain. Lapset tulevat iloisina ulos, mutta nyt onkin levitettävä pyykit loppuun vauvan huutaessa ja lähdettävä sitten kaikki yhdessä sisään. 

Siitä eteenpäin selvittiinkin hyvin, mutta nälkää ajatellessa pälähti äidin päähän katkeruuden siemen: "Minulla ei ole edes mahdollisuutta syödä ruoka-aikaan." Minä täällä selvitän hankalat tilanteet, luotsaan päivän läpi ja hoidan riidat, mutta milloinkas kerkiää äiti syödä. Näitä ajatuksia pääsi aikanaan tulemaan paljon. Vuosia hoitaa hommaa, puskee rattaita, kuuntelee kitinöitä, laittaa ruokaa, mutta kukaan ei koskaan kiitä kunnon äitiä. Niin kävi yhä väistämättömämmäksi vajota mielenmaisemaan: Kukaan ei piittaa, ei edes huomaa. Minä 

-- Kesken oli teksti jäänyt. Tällainen vuodelta 2015. Ja taas kerran olisin huomion ja lohdun tarpeessa. --