Tänään olen kyllä ollu ihan tosi super. Käyty uimahallissa, ja sitten vielä kylässä kivassa perheessä. On ollu lapsilla ulkoilua ja kivaa melkein koko päivä. Ja todellakin odottais, että ne menee illan koittaessa asiallisesti nukkumaan ja rauhoittuvat. Mutta ootteko huomannu: Just sillon kun on ite tehny kaiken niin mallikkaasti kuin ikinä, niin sitten alkaakin sänkyjä kohti päästessä tuttu uuvutustaistelu: Kuka lapsi saa loputtomalla riehumisellaan äidin raivoihinsa?

Odottaisin lasten olevan riittävän kiitollisia kaikesta hoidostani niin että menevät kiltisti sänkyihin. Mitä ihmettä vielä pitäis tehä tämän kaiken päätteeksi?! Tarviiks ne iltahalin lisäksi jotain sanoja? Jotain rakkauden vakuuttelua? Eiks elämässä riitä että kaikki on muuten kunnossa? 

Minua ei siis edelleenkään päästetä elämästä sillä että teen kaiken niinkuin kuuluu, suorittamisella en selviä. Lapsikin sen tietää, että 100 raksia täydellisesti suoritettujen töiden listalla ei edelleenkään riitä.  Jostain pitäis vielä kaivaa rakkauttakin.

Tiedän kyllä, missä sen lähde on. Ensin pitää vain tunnustaa, että itsestäni en sitä löydä.

​

​

​