Varmaan joskus myöhemmin kiinnostaa itteäkin lukea, mitä meille kuului tämän koulu- ja päiväkotikatkon aikana. Oltiinko ihan räjähtäneitä ja valahtaneita. 

Niin, kumma kyllä, ei me ihan niinkään huonoon jamaan olla rämähetty. 

Odotettavasti olin alkuun ihka innoissani ja sen jälkeen jäntevyys on hiipunut. Esimerkiksi ensimmäisen etäterapian vietin metsässä, toisen takapihalla ja seuraavat kotona. Kotona ei oo yksityisyyttä taikka keskittymisrauhaa, joten vielä kannattais ponnistaa ulos sitä varten seuraavat viikot. 

Odottamaton draama erään vastuutiimini kanssa oli juur ennen aprillipäivää, mutta aprillipäivän itkut ja naurut siivitti mielen eteenpäin niistä paniikin päivistä. Ehkä siinä tuli kokemusta siitä, että vaikeista tunnetiloista voi päästä eroon, vaikka lapset onkin ympärillä. 

Periaatteessa tästä selviäis, kun on vaan koululaiset ja päiväkotilainen, eli ei sentään oo omia töitä päälle enää. Työt olis ihan mahdotonta... Vapaaehtoistyöt roikkunu joululta asti. En vaan oo tottunut tekemään keskittymistä ja tietokonetta vaativia hommia silloin kun lapset on kotosalla. Ja päivisin tietokoneet on joka tapauksessa koululaisten käytössä. Sain jopa muistutuslaskun kun en ollut tärkeitä papereita viikkokausiin päässyt käsittelemään. 

Kukin täällä aaltoilee jaksamistaan eri tahtiin, ja onneksi tosiaan eri tahtiin. 

Tässä välissä osallistuinkin kohtaamispaikka.info meidän seurakunnan etäjumikseen. Sen myötä tajusin, miks me ehkä ollaan yllättävän hyvin jaksettu: monet rukoilee lapsiperheiden jaksamisen puolesta. Vau.