Kun jouduin kerrankin ylipitkälle iltaimetykselle, niin mitä se tarkkaan ottaen on, mikä siinä alkaa katkeroittaa?

Viedäänkö minulta ihmisarvo sen myötä, etten pääse iltapalalle, -pesulle ja nukkumaan mieheni viereen silloin kun haluaisin? Koenko olevani muita ihmisiä halvempiarvoinen, pelkkä arvoton piikatyttö, kun minun on mentävä pimeässä yksin kylmään keittiöön tekemään itse oma iltapalani? Ja toisten nukkuessa tyytyväisinä joudun hiippailemaan iltapesulleni ja menettämään minuutteja yöstäni sen takia, että en jaksa/halua toimia ripeästi.

Tämä kaikki käy toteen, jos kukaan ei osoita välittävänsä. Mutta jos on joku, sanotaanko sitten vaikka tunneälykäs ihminen, joka osoittaa myötätuntoa minun kohtaloani kohtaan, niin tilanne voi olla heti toisentuntuinen. Minusta välitetään, en ole hylätty raataja. Voin kestää tämän yömyöhäisen hetken, olenhan kuitenkin rakastettu.

Huh, miten äkkiä hulahti päälle tämä tunnemuisto surkeista illoista: tuhat tappuraisen pitkäksi venynyttä nukutusta ja sen jälkeen keittiössä nuokkuva mies. Mutta niistä vanhoista ajoista on jo sittenkin sen verran aikaa, että onnistuin keskeyttämään ajatusteni radan sekä alkavan riidan. En rynnännytkään suorinta tietä katkeriin päätelmiini, niihin virhepäätelmiin. Minun ei ensinnäkään kuulu kuvitella, että toinen syyttää minua siitä, että hän joutuu hoitamaan muiden lasten nukkumaanlaiton. Ei, vaikka se olisikin hänestä ärsyttävää tai uuvuttavaa ja hän sen jopa ilmaisisi. Syyllistymisen ja vastahyökkäyksen sijaan minulla on mahdollisuus opetella sietämään sitä, että tässä nyt on kestettävää kummallakin. Eikä ole silti aihetta syytellä kumpaakaan mistään.

Ja toisekseen, voin opetella joustavampaa asennetta kiitollisuuden kautta. Minä oikeastaan olen kiitollinen siitä, että saan nyt pitää huolta pienestä maidontarvitsijasta. Joskus näen vaivaa päivisin, toisinaan öisinkin, mutta oikeasti olen siitä kaikesta onnellinen enkä halua nitistä, jos oma iltapalani onkin vähän myöhemmin tällä kertaa. Hei haloo äiti, mitä oikein kuvittelet, jos tuollaisista meinaisitkaan narista, oikeesti....

Ja kuitenkaan tämä vauva ei varmasti tule olemaan ollenkaan niin pitkällinen nukahtaja kuin se eräs aiempi kitkuttelija. Ei mitään syytä epätoivoon. Ja onhan se vauva-aika kuitenkin lyhyt... Ja sitäpaitsi: olen edelleen niinkin nuori, että tunteja kestäneen iltaimetyksen jälkeen voin vielä hiipparoida olkkariin avaamaan tietokoneen ja vähän kirjotella ;)