Mietiskelin aamurauhassani, miten suuri syy minulla on harmistua kun eteen ilmaantuu harmi. Tähän asti kai mielessäni on ollut sellainen perusoletus, että elämän kuuluu olla sellaista tasaista, jossa ei harmeja eteen mäjähtele. Kun jotain suunnittelen tekeväni, sen onnistun tekemään, öisin saan nukkua jne. Ja sitten kun läpi päivän iskeytyy aina esteitä eteen, niin harmistun kovasti: "Nyt asia menee väärin, sen piti mennä niinkuin etukäteen olin kuvitellut." 

Mutta onko olemassa sellaista oikeutta, että elämä sujuu aina hyvin? Jos oikein totta ajatellaan, niin varmasti ihan jokaisen ihmisen elämässä ilmenee harmeja päivittäin, tai ainakin on monta syytä harmitella jotain. Kuten naapurini tokaisi joskus parkkipaikalla keskellä talvea: "Oispa kesä". Enpä kauaa arvaile, mitä hän laukaisee, kunhan tulee joku tavanomainen kesäpäivä, jossa tapahtuu mitä tahansa muuta kuin että aurinko paistaa 67 asteen kulmassa, tuuli on 2 metriä etelästä, lämpötila 22 ja kosteusprosentti 8. Eli aina on todellakin varaa harmistua, pahoittaa mielensä. Joten se lienee ihan totta, että potutuksen määrä on vakio. Paha mieli asuu päässämme, ei sitä olosuhteet paljoa tuo. 

Ja niinpä lähdin lauantaipäivään valmiina hyväksymään eteeni yllätyksiäkin, koska niitä kuuluu jokaiseen päivään. Nämä suuret ajatukseni minä unohdin oikeasti saman tien, mutta illalla kun mietin, miten hyvä päivä tämä olikaan, muistin tämän aamuasetelman. Todella, voi ihmettä, normaalitilassa päivä olisi ollut kyllä pahasti metsässä taas kerran, koska oli ollut monta syytä harmistua. Ja harmistukseni olisi napannut minut tiukkaan kapaloon, niin että mikään ei enää ilahduta pitkään aikaan. Hmm, totta puhuen, sitä oikein paisuttelee sitten niitä ärsytyksiään ja pitää itsensä tieten tahtoen pahalla tuulella. Kun minulla olisi ollut Oikeus suoraan reittiin. 

Harmeja ja ylimenoja

Oksennusherkällä lapsella oli maha kipeä 1 h 20 min. Mutta en joutunut paniikkiin. Loppuvaiheessa ajattelin, että jos on ollut kipua jo näin pitkään, niin tuskin se enää alkaakaan oksentaa. Hölläsin varotoimia ja alettiin kuunnella Youtubea. Ja sittenpä loppuikin jo koko kipu!

Erään piti olla tulossa ulos muiden perässä, mutta ei tullutkaan varmaan tuntiin. Kiukku nousi... .....  Mutta ajattelinkin, että tätä on itsenäistyvän ihmisen elämä: hänen täytyy löytää itse tapansa toimia, kun on vapaus valita. Ei voi aikuisuuteen asti totella kaikkea automaattisesti. Elämää tämä vain on, ei päivänpilaava tottelematon kelju lapsi. Ja hetkisen päästä hän kävelikin jo vastaan!

Lounasaikaan ei mitään ruokaa varattuna. Mutta. Tätä ei oo koskaan ennen toteutettu näin vapaamuotoisesti: Ottakaa nakkeja leivän päälle, mikrotetaan. Sehän olikin ihan hyvä ratkaisu tähän aamupäivään.

Olin perunut luvatun uimahallireissun, kun se yksi oli mahakivussa. Sanoin, että ei mennä uimaan ainakaan kahteen päivään. Mutta iltapäivällä kun maha olikin ihan hyvin, päätin viedä meidät sittenkin uimaan, vaikka ei ihan kahta tuntia kerettäisikään ennen uimahallin sulkeutumista. (Ps. Se mahakipu johtuikin liiasta karkinsyönnistä, sen sain selville tässä välissä.)

Lähtiessä joku vetkutteli, mutta ajattelin että yksi minuutti lisää ei ole maailman kaatuminen, voin ihan nätisti hakea ipanan ja pukea sen valittelematta suuriäänisesti. 

Uimahallin jälkeen syötiin peräti munkit ja oli kylmä, kun lapset pyysivät jäädä vielä vähäksi aikaa leikkipuistoon. Tähän aikaan illasta en ole koskaan päästänyt mihinkään, kun on kiire iltatoimille, mutta nyt ajattelin pyhittää onnellisen hetken, niin että jäätiin vielä katselemaan tunnelmallista kevätiltaa. 

Ja illalla todellakin tuntui siltä, että päivä oli ollut isolta osin ihana. Vaikka olihan tuohon harmejakin tarkemmin katsottuna mahtunut!